Harmaa loppuvuosi, jota on maustanut odotus tammikuussa tapahtuvasta muutosta johti siihen, että vuosi 2013 maistuu jopa vähän tylsältä. Siksi on hyvä selata vuoden kuvat läpi.
Vuoden loppu on täynnä kaikennäköisiä listoja. Itsekin on tullut pähkäiltyä vuoden kohokohtia. Ajattelin valita kymmenen vuoden aikana mulle tärkeeksi tullutta uutta kipaletta. Biisit eivät ole missään järjestyksessä. Jokainen on sattunut kolahtamaan sopivassa tilanteessa korviin.
Fall Out Boy: My Songs Know What You Did In The Dark
Oli kevät, oli liikaa aineistoa ja tieteellistä kirjallisuutta. Oli tää biisi, joka iski heti ensikuulemalta tajuntaan.Ja kyllä, tein pimeässä tutkielmaa. Ihanaa.
Haloo Helsinki!: Vapaus käteen jää
Haloo Helsinki! on niitä bändejä, joita aikaisemmin inhosin pikkuvanhojen sanoitusten vuoksi. Nyt tuo yhtye on kasvanut isoksia ja teki aivan häkellyttävän hyvän levyn. Tässä biisissä on sanoma puettu niin hienoon muotoon, että ihan hengästyttää.
Olavi Uusivirta feat. Pauliina Kokkonen: Tuhat vuotta sitten
Tämä kappale saa uskomaan jälleensyntymiseen.
Arctic Monkeys: Do I Wanna Know?
Kun Arktisten apinoiden uusimman levyn ensimmäinen sinkku ilmestyi, soitin sitä koko työpäivän ajan. Kuolettavan hyvä ja suorastaan eroottinen kipale.
Gasellit: 2006
Jos tämä kappale ei jää soimaan päähän, on kuuro. Fun fact: Madonna oli kaunis vielä vuonna 2006.
Paavoharju: Minä nousen sinne
Koko Paavoharjun Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -levy on aivan hullu. Mutta tämä on ehdoton suosikkini. Joko tulet helvettiin tai helvetti tulee luoksesi. Ei kannata kuunnella yksin kotona pimeänä syysiltana. Kokeilin.
A Great Big World feat. Christina Aguilera: Say Something
Tämä iskee sekä Christinalla että ilman. Kaunis ja surullinen kappale siitä, kun ei saa suutaan auki.
Daft Punk: Get Lucky
Kesäbiisi numero yksi!
Scandinavian Music Group: Balladi 1
Pidän SMG:stä, mutta yleensä bändin kappaleet aukeavat mulle vasta jotenkin myöhään. Balladi 1 oli yllättäen poikkeus. Mun ei tarvinnut kauan miettiä, tykkäänkö vai en. Kuningas Pähkinä & Setä Tamu: Tango ja Cäsh
Listan guilty pleasure. Et säkään pysty lupaan että saavut aamuks satamaan.
Ja tietenkin täältä voit kuunnella Spotify-listan läpi. Uijui!
Olen saanut kesän ja syksyn aikana kunnian käydä enemmän musiikkikeikoilla kuin koskaan. Niiltä olen oppinut yhtä ja toista siitä, mitä on olla kriitikko.
Vaikka urani musiikkikriitikkona on aivan alkutaipaleella, haluaisin jakaa vähän tuntemuksiani hommasta. Keräsin kuusi ohjetta, joita olen toteuttanut tässä kahdeksan kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä.
Valmistaudu. Edes vähän. Kuten muillakin keikoilla, myös arvioitavaa keikkaa varten kannattaa kuunnella ainakin se uusin levy. Kyllä, luukutin Cheekin uusimman plätyn läpi pari kertaa ennen herran jäähallikeikkaa. Kiinnostuneet voivat muuten lukea arvion täältä.
Kriitikko kan ha kritiikki också.
Ole ennakkoluuloton. Rihanna ei ehkä ole suosikkiartistisi, mutta myyntiluvut ja listasijoitukset todistavat, että pari muuta kanssaeläjää saattaa olla kanssasi eri mieltä. Kriitikko saa myös fiilistellä keikkaa ja yllättyä positiivisesti. Kaikkeen ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Jos jokin keikassa tökkii, sen saa sanoa. Puhumattakaan totaalisesta flopista. Paska on paskaa, that's it.
Tämän siitä saa, kun kuuntelee Cheekiä ennen keikkaa.
Aisti ympäristöä. Kuulostele myös yleisön fiiliksiä keikalla, väliajalla ja keikalta poistuttaessa. Kohtaavatko ne omien tuntemustesi kanssa? Yleisöön ei voi sokeasti luottaa, mutta varta vasten artistin takia keikalle tulleet saattavat avartaa omaa suppeaa katsantokantaasi.
Opettele kirjoittamaan pimeässä. Kynän ja lehtiön lisäksi biisilista on kiva lisä. Jos artistin tuotanto on edes jokseenkin tuttua, pärjää tosin ilmankin.
Käy myös viihteellä. Älä tee keikoilla käymisestä pelkkää työtä vaan jätä välillä lehtiö kotiin ja käy fiilistelemässä live-musiikkia ilman turhaa painetta kirjoittamisesta.
Pidä itsesi tyytyväisenä ennen keikkaa. Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja käydä vessassa. Nauti keikasta.
Sisälläni asuu pieni askarteleva sekopää. Vuosi sitten sain idean. Jostain meemistä se kai lähti. Halusin välttämättä leikkiä ajatuksella, jossa ihan tavallisesta suomalaisesta sananlaskusta väännetään jotain järjetöntä.
Aika monesta saa ihan käsittämättömän, kun sen kääntää englanniksi.
Niinpä:
Kuva on veljeni Juhanin ottama ja hipsteröimä. Kuvausrekvisiittana Taika.
Vuoden verran olen pitänyt tuota kassia eräänlaisena koululaukkuna. Voin kertoa, että saa ihmiset pysähtymään, kummastelemaan, lukemaan, oivaltamaan ja lopulta nauramaan.
Tänään astelin Sinooperiin ja sekosin. Ostin värejä, kasseja ja muovia. Syntyi kaksi uutta kassia.
En omista kunnon painantavälineitä. Nämä on tehty muoviin leikattujen sapluunoiden ja telan avulla. Se näkyy esimerkiksi siinä, että Jokisen eväs todella levisi. Yllättävän hyvin tuo kuitenkin toimi, joten varmaan jatkossakin painan kangasta samalla tavalla, kunhan jostain saisi vielä seulan. Muovi ei pysy paikallaan niin hyvin kuin paperi, mutta kestää useamman käyttökerran.
Seuraavaksi voisikin sitten painaa vaikka paidan, jossa on Joel Hallikainen... :D
Eilen sanoin sen puhelimessa. Jos ei ota riskiä, ei päädy ikinä mihinkään.
Aloin pohtia kaikkia elämäni riskejä: hyviä, huonoja, isoja, pieniä ja mitättömiä. Niitä, joita itse ei laskisi riskilaariin, mutta muut kutsuvat riskiksi. Niitä, joita muut eivät näe riskeinä, mutta ovat mulle isoja muureja ylitettäväksi.
Ennen kaikkea niitä, jotka jätin ottamatta.
Huomasin itsestäänselvyyden. Vanhemmiten riskinotto on vähentynyt. Muurit ovat kasvaneet korkeammiksi. Tai sitten riskit ovat muuttuneet toisenlaiseksi. Sitä alkaa unelmoida pysyvämmästä kodista, työpaikasta ja koirasta.
Se kaikki kuulostaa jämähtämiseltä, ainakin olisi kuulostanut 19-vuotiaan, vasta omilleen muuttaneen Lauran korvissa. Juuri 23 vuotta täyttäneelle Lauralle tuo ajatus tuntuukin ihan uudelta riskiltä.
Olishan se ihan kiva, että uskaltais pysyä yli vuoden edes samassa asunnossa.
"Mä pidin sitten vähän lomaa, kun huomasin, etten oo pitkiin aikoihin pitäny. Olin sillai niinku..." "Et tienny aamulla, mitä meinaat päivällä tehdä." "Nii."
Yksi sapattivapaan tuotoksista, kasettilamppu!
Sapattivapaani on puolessa välissä. Moni kyseli, mitä teen. Vastasin: töitä ja opintoja.
Totuus on, että näiden lisäksi en oikeastaan mitään sen kummempaa. Paitsi että kirjoitan. Mutta on sellaisiakin päiviä, jolloin paperille ei tule yhtään ainutta riviä. Ne päivät ahdistavat. Kirjoittamisen takiahan mä tämän vapaani todella päätin pitää.
Mutta oikeastaan teen ihan samoja asioita, kuin Tampereellakin. Ja oikeastaan enemmänkin. Silti moni jaksaa yhä kummastella, miksi en tullut syksyksi opiskelupaikkakunnalle rellestämään.
Tapasin tänään fiksun herran, media-alan ihmisiä hänkin.
Yllä siteerattu pätkä on keskustelustamme. Myös seuraavat sanat ovat hänen suustaan:
"Mä olen ihan vapaaehtoisesti lomauttanut itseäni välillä ja tehnyt muita hommia. Oma vapaa-aika, se on vaan niin arvokasta."
Olen aika täpinöissä suunnitellut ensi kevättä. Älkää huoliko toverit.
Saattaa olla, ettei Tampere näe mua vielä silloinkaan.
Olen koittanut edailla puolivalmiita tekstejäni tässä syksyn alussa. Tällä hetkellä työn alla on yksi päälle 60 liuskainen sekasikiö, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.
Mutta minähän perkele teen sen valmiiksi.
Toinen loppuun vietävä duuni olisi yksi näytelmäkässäri. Ei silläkään ole välttämättä tulevaisuutta, mutta valmiiksi sekin on saatava.
Kun kerran on aloitettu, niin ei tässä vaiheessa ruveta perääntymään.
Olen huomannut, että perselihakset ovat kaikki mitä tarvitsen. Tekstien läpikäyminen on aikaavievää ja työlästä. Varsinainen luova ideointi on jo tehty ja viety niinkin pitkälle, että nyt pitää vain kirjoittaa ja hioa. Ja sitten vielä vähän kirjoittaa ja hioa. Ja kirjoittaa.
Ette uskokaan, kuinka hankalaa Lahdesta on löytää 24 mustaa, läpinäkyvää c-kasettia. Tai nyt mulla on niitä itseasiassa 26, koska tuohon tarvitaan vielä kuuden kasetin päälilevy. Eli yhteensä työhön tulee 30 kasettia.
Joukossa Joel Hallikaista, Britneytä ja Smurffeja. Sekä tietenkin Rednexin Sex and Violins -kasetti, jolta löytyy myös biisi nimeltään The sad but true story of Ray Mingus, the lumberjack of Bulk Rock City,
and his never slacking stribe in exploiting the so far undiscovered
areas of the intention to bodily intercourse from the opposite species
of his kind, during intake of all the mental condition that could be
derived from fermentation.
Musiikkia tulee kuunneltua aika kausiluonteisesti. Nyt on käynnissä sellainen kausi, että kuuntelen kappaleita, joihin tuskin kyllästyn ikinä kokonaan.
Ehdoton ykkönen on tämä:
Shrek-elokuvissa on aika hyvät soundtrackit, ja sieltä sitten bongasin Rufus Wainwrightin version kipaleesta. Pidin sitä aika pitkään parhaana versiona, koska en tiennyt paremmasta. Jeff Buckleyn veto on nykyään se ainoa oikea. Alkuperäinen Leonard Cohenin Hallelujah ei ikinä oikein uponnut. Muu Cohen kylläkin.
Yllätin itseni lukioaikana, ja aloin kuunnella Cohenin tuotantoa. Toi ääni on vaan mahtava. Lisäksi mulla oli pitkään haaveena omistaa sininen sadetakki. Haave kariutui, kun löysin vihreän takin halvemmalla. Biisi jäi, ja on yhä kovassa soitossa, kun haluan ihan vaan laittaa silmät kiinni ja olla.
Gösta Sundqvist laulaa itsemurhakandidaatista. Enough said. Kaikki Leevi & The Leavings iskee muhun enemmän tai vähemmän. Tää biisi on kuitenkin aina ollut ykkönen. Ei tällaista musaa voi tehdä kuin ihminen, joka kuuntelee kasettinsa väärin päin.
Olin viikonloppuna kattomassa Musen keikan stadikalla. Knights of Cydonia ei vaan kulu ikinä. Haluaisin, että tää biisi kuultaisiin mun häissä, synttäreillä, elämänkertaelokuvassa ja hautajaisissa. Jos biisit olisi toteemieläimiä, tää olisi ehdottomasti mun.
Haluaisin koiran.
Haluaisin tehdä taas teatteria.
Haluaisin olla ajattelematta superkivan duunini loppumista.
Haluaisin pitää tän kämpän.
Haluaisin mennä joillekin kesäfestareille ilman, että tarvitsisi olla siellä töissä.
Haluaisin nähdä pohjoisessa asuvia ystäviä.
Haluaisin nähdä etelässä asuvia ystäviä.
Haluaisin ehtiä.
Haluaisin käyttää vapaa-aikani paremmin.
Haluaisin mennä mustikkametsään.
Haluaisin kirjoittaa pöytälaatikosta huutelevat tekstit kunnolla loppuun.
Haluaisin tietää enemmän ja luulla vähemmän.
Haluaisin kampaajalle.
Haluaisin hierojalle.
Haluaisin matkalle.
Haluaisin ajaa johonkin kauas.
Haluaisin lopettaa stressaamisen.
Haluaisin pitää puolen vuoden breikin. Ottaa etäisyyttä. Katsoa, kuinka tytön käy.
"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."
Erinäisillä laskutavoilla sain ynnättyä, että olen kokonaisuudessaan asunut Lahdessa kohta vuoden. Siksi olen mielestäni kykenevä esittelemään kyseistä kaupunkia.
Vamos!
Launeen frisbeegolf-radalla viihtyvät kaikki.
Urheilu:
Lahti on urheilun luvattu maa. Kesäisin voit juosta ympäri pururatoja ja talvisin voit hiihtää samoilla
radoilla. Missään muussa Suomen kaupungissa tällainen ympärivuotinen urheilu ei ole mahdollista. Lisäksi voit hypätä mäkeä. Kaikki Lahtelaiset ovat käyneet hyppyritornissa. Radiomäen ympärijuoksu on myös suosittu ajanviete. Launeella voi kokeilla muun muassa frisbeegolfia. Uutuuslaji on vahvasti kaikkien suosiossa, ikään, sukupuoleen ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.
Asuminen:
Lahti on kasvava kaupunki. Vuosina 1980-2010 Lahti oli Suomen vetovoimaisin kaupunki heti Espoon, Tampereen, Salon, Seinäjoen, Porvoon, Helsingin, Jyväskylän, Vantaan, Hämeenlinnan, Oulun, Kuopion, Rovaniemen ja Turun jälkeen.
Lahden rakennuskanta on jokseenkin uutta ja hyväkuntoista. Meillä on turvallista rakentaa. Lisäksi omistusasuntojemme hinnat ovat juuri nyt alhaalla.
"Huonosti suunniteltu on puoliksi valmis" on mottomme.
Jos oman asunnon rakentaminen tai ostaminen ei ole vielä ajankohtaista, tarjoaa kaupunki lukemattoman määrän aivan viime vuosina saneerattuja vuokra-asuntoja. Keskustan asuntoihin on lähes tauotta jonoa, mutta lähiöiden vuokra-asuntoihin pääsee nopeammin.
Monissa vuokra-asunnoista on kalusteet valmiina. Täten myös pienituloisten on helppo muuttaa sisään ja ulos vaivattomasti.
Kaupungin vuokra-asunto lähiössä, lyhyiden kulkuyhteyksien päässä.
Asuntojen sisustus noudattaa 70-lukulaista retrohenkisyyttä.
Kulttuuri:
Urheilun lisäksi Lahdessa on rutkasti kulttuuria. Meiltä löytyy teatteri, elokuvateatteri, hipsterimpi elokuvateatteri ja kirjasto. Monet kulttuuritapahtumat käydään läpi massiivisen Sibeliustalon upeissa puitteissa, joissa kelpaa kuunnella nokkahuilun soittoa.
Tapahtumiimme kuuluvat muun muassa urbaanin musiikin festivaalit, urkuviikot ja Lahen yöt.
Magnificent Sibeliustalo luo kolossaalisen tunnelman tapahtumille.
Meillä on hyvä asua ja elää. Jos sinulla on kaupungistamme kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä. Tiedottaminen on vahvuutemme ja ylpeydenaiheemme.
Aloitin kesän alussa pienen strömsöilyn. Olen nyt metsästänyt mustia, läpinäkyviä c-kasetteja pitkin kirppareita. Niitä on tullut liitettyä toisiinsa nippusitein 18 kappaletta. Vielä 12 uupuu.
Muut kirppiskävijät katsovat kummissaan, kun etsin maanisesti kasettihyllyjä. Kun löydän etsimäni, avaan joka ikisen kotelon. Hirveän usein sieltä paljastuu valkoinen tai kokonaan musta kasetti. Missio olikin yllättävän vaikea. Tällä hetkellä parhaaksi apajaksi on osoittautunut Kontti.
Hanke siis etenee pikkuhiljaa. Ehkä tuo on syksyllä valmis. Sitten kun vielä tietäisi, mitä noille koteloille tekisi.
Saatte kuvamateriaalia lisää, kun homma on valmis.
Anteeksi, otsikko sattoi aiheuttaa jollekin vähän erilaisia mielikuvia. Tässä nyt se kuva:
Viikon lomareissu Hollantiin oli mitä onnistunein. Ystäväni on kevään ajan asunut ja opiskellut Zwollessa. Kaupunki sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Amsterdamista itään. Meikäläinen ei ole matkannut yksin ulkomailla, joten itsensä junaileminen kaupungista toiseen oli uusi kokemus. Junan ikkunasta näkyi hauskoja taloja, vihreitä lehtoja ja eläimiä. Paljon eläimiä.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme Utrechtissa, maan keskiosassa sijaitsevassa opiskelijakaupungissa. Kiertelimme kanavan varrella kaupoissa ja kävimme syömässä pannukakkua. Ehdoton suosikkikatu tuli vastaan pienen kiertelyn jälkeen. Samalta kadulta sai luomujäätelöä (joita teki kuuma mies), näyttäviä printti t-paitoja (joita painoi kuuma mies) ja uuteen uskoon tuunattuja kierrätysvaatteita (joita myi kuuma mies). Viimeisimmän kaupan löytää täältä. Olisin halunnut ostaa rekit tyhjiksi.
Viikonloppu kului juhliessa ja Zwolleen tutustuessa. Sunnuntaina suuntasimme paikallisen nuorisoteatterin teatterifestivaaleille. Ohjelmassa oli komedia venäläisistä, monologinäytelmä ja kantaaottava draama. En voi väittää, että puheesta olisin ymmärtänyt mitään, mutta teatterin kieli on maailmanlaajuinen. Yllättävän hyvin teoksissa pysyi kärryillä pelkästään fysiikkaa, liikettä ja puheen painoja seuraamalla.
Maanantai olikin sitten pitkään kaivattu pyöräilypäivä. Hollannin pyöräkaistat ovat silkkaa rakkautta. Maassa pyöräilevät aivan kaikki, pukumiehistä perheenäiteihin. Lähdimme läheiseen pikkukylään palloilemaan, ja matkalla piti pysähtyä silittämään heppoja. Takaisin tullessamme poikkesimme puistossa paijaamassa aasia, vuohia ja kilejä. Puiston laama oli ainoa otus, joka ei lämmennyt lähentely-yrityksillemme. Ei, vaikka annoimme sille hurmaavan nimen: Matias.
Reissusta jäi hyvä mieli, pullo viiniä ja kaksi pussia stroopwafeleita, joista toisen olen jo onnistuneesti tuhonnut.
"Lyö mua." "En mä nyt lyö, sori." "No ota mut sit yöks sun luo." -Lahtelainen iskurepla
Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Esimerkiksi Lahti.
Kotiuduin sunnuntaina. Autot ajavat edelleen päälle. Radiomäkeä kiertää edelleen joukko tuulipukukansaa. Spurgut istuvat edelleen näköalapaikalla. Nuoret hengaavat edelleen Triossa. Mun mielestä täällä on edelleen jotenkin kodikasta. Sillai kierolla tavalla.
Ja mä olen taas samassa tilanteessa, kuin viimeksi täällä asuessani. Kesä on edessä ja tulevaisuus auki.
Noin nimesin viimeisimmän kanditiedostoni. Eilisen seminaarin jälkeen sen huomasi, että kannatti uhrata yksi viikko pelkästään näpyttelylle. Nyt en enää millään jaksaisi enkä ehtisi tehdä isompia muutoksia tuohon työhön. Tässä on vähän muutakin ajateltavaa.
Viikon päässä häämöttää nimittäin muutto radiomastojen juureen! Aion korkata kesän vähän ajoissa, vaikka työt alkavatkin vasta vapun jälkeen. Maisemanvaihdos tulee todellakin tarpeeseen.
Aluksi voisi vähän hehkuttaa. Viime vuonna olin pääsiäisen Edinburghissa, tänä vuonna Oulussa. Melkein sama asia, ainakin yhtä hauskaa oli molemmissa paikoissa. Oulun keskustaan tuli tutustuttua pikkasen paremmin kuin aikaisemmilla reissuilla. Jos bongasit kiirastorstaina jonkun joraamassa Oulussa hirveässä yöpaidalta näyttävässä retkussa ja paljettishortseissa, se olin luultavasti minä. Että terve vaan.
Viime perjantaina kävin katsomassa Riihimäen teatterissa Fucking Åmålin. Veljelläni oli oma lusikkansa siinä sopassa, joten pakkohan näytelmää on kehua. Ainakin musiikkipuoli oli hyvin valittu. Red Hot Chili Peppers lämmittää aina sydäntä! Harmi vain, että viimeiset esitykset menivät viime viikonloppuna. En ehtinyt sen kummemmin mainostaa.
Lauantaina kävin ystäväni kanssa Pispalassa valokuvaamassa. Toi keväinen sää ja aurinko saavat kyllä hymyn huulille. Illalla olikin sitten vuorossa lisää kulttuuria, kun kävin toisen ystäväni kanssa katsomassa Hurriganes-musikaalin. Aika energistä menoa oli lavalla. Täytyy sanoa, että yllätyin Palatsin esityksen laadukkuudesta. Mulla on jostain syystä ollut sellainen käsitys, että niiden musikaalit ovat jotenkin silppuisia, pelkkiä musaralleja. Itseasiassa Hurriganes oli ihan kompakti paketti ja pysyi hyvin koossa. Ja tietysti sieltä jäi korvamatoja seuraaville päiville.
Ai niin. Kandi. Se voi ihan paksusti. Viikko aikaa semmaan. Tykitetty on.
Viikonloppuna pääsin emännöimään jo keväiseksi perinteeksi muodostunutta serkkutapaamista. Vuodesta 2009 saakka olemme tavanneet Tampereella tai Huittisissa, ja lähes poikkeuksetta meininki on ollut huikea. Niin tälläkin kertaa.
Täytyy sanoa, että myöhästyin vähän koko tapaamisen kanssa, ja tarjottavien suunnittelu jäi puolitiehen. Onneksi perinteinen salaatin ja patongin yhdistelmä pelasti, samoin vieraiden tuomat eväät. Muutenkin olen vähän sellainen stressittömämpi bile-emäntä. Siksi olenkin aika laiska suunnittelemaan tarjottavia ja ohjelmaa. Luotan liikaakin siihen, että vieraat viihdyttävät toisiaan. No, tällä porukalla se onnistuukin, kun kuulumisia päästään vaihtamaan kunnolla suunnilleen kerran vuodessa. Puhuttavaa siis riitti.
Jatkopaikan kanssa arvottiin jonkin aikaa. Kävimme ensin Rumassa kurkkaamassa, mutta päädyimme lopuksi Miamin kautta Hullun poron tanssilattialle. Pitkästä aikaa tuli jorattua Spaissareita ja Bäkkäreitä oikein fiiliksellä. Eikä hiuksetkaan olleet koko aikaa tiellä. Ekaa kertaa varmaan pariin vuoteen tuli pidettyä illanvietossa hiuksia ponihännällä. Takapiiskassa rupee olemaan sen verran pituutta taas, että ponnarikin näyttää jo ihan kunnolliselta. Hyvä ilta siis!
Parin vuoden hiihtotauon jälkeen kaivoin monot ja sukset taas esiin. Tuuli ja aamulla satanut lumi olivat peittäneet ladun lähes kokonaan, joten rupesin availemaan sitä. Lopulta latu sitten loppui, ja homma meni improvisoinniksi. Kävin pyörähtämässä toisen kunnan puolella, omia latuja kulkien. Ihan mahtava reissu ja huomenna vielä uudestaan!
Neljä tuntia mikroluokassa istumista ja erinäisten kirjojen heittelyä edestakas. Word väittää, että 9 sivua valmiina. Harashoo ja terkkuja äidille!
"Tarinan
mukaan Vainio oli mökillä ryyppäämässä toverinsa Toivo Kärjen kanssa,
kun hänen piti laatia rakkauslaulu. Sanoitus syntyi jallupulloa
katsellessa" (Karkulehto 2011, 83).
Lauantaina oli vuoden huikeimmat bileet, eli ainejärjestön vuosijuhla. Sai taas laittautua, syödä hyvin ja jorata aamuun asti. Sunnuntain pekooniinkääriytymispäivän jälkeen olikin sitten aika herätä todellisuuteen.
Tänään täytyi käydä kopioimassa parikymmentä juttua tutkimusaineistoksi kandia varten. Lehtisalissa sitten selailin tilaamiani kellastuneita Iltsikoita ja kilpailin kopikoneesta erään toisen kandiaan vääntävän kanssa. Illalla tää projekti valtasi mun huoneeni pinta-alasta suurimman osan. Lattialla lojuu kirjoja, monisteita ja muuta sälää. Ei mitään järjestelmällisyyttä tässäkään hommassa.
Että terveisiä vaan äidille, joka aikanaan motkotti jo epäsiististä työpöydästä. Pöytä on siisti, mutta sen ympärystä ei.
Pikkuveljeni tanssi tänään vanhojen tanssit. Oli hauskaa istua katsomossa. Tai en oikeastaan paljon istunut, kun annoin kameran laulaa. Ei ole pitkään aikaan tullut kuvattua, joten otin tämän reissun ihan kuvaustreenin kannalta. Tuollainen sali on aika kamala paikka valokuvaamiselle, kun apuna ei ole esimerkiksi ulkoista salamaa.
Hetken ehti myös nostalgisoida omia vanhojaan. Niistä on vasta viisi vuotta. Silti tuntuu siltä, että omista tansseista on ikuisuus. Sitä on tullut tehtyä niin paljon kaikkea lukion jälkeen. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten tanssien pukumuoti on muuttunut. Meillä monella oli tylliunelmia ja värikkäitä, yksinkertaisia mekkoja. Nyt lattialla näkyi paljon kapealinjaisia pukuja, strassikoristeita ja jopa läpinäkyvää kangasta.
Vietin tänään laitoskirjastossa kolme tuntia. En ole koskaan ollut mikään tutkija, saati teoreetikko. Siksi 30 sivuinen tieteellinen tutkielma on tuntunut lähes mahdottomalta tehtävältä. Päivän kirjastonyhvääminen kuitenkin muistutti, että innostuminen ei ole koskaan ollut hankalaa. Ehkä en ole tutkija tai teoreetikko, mutta en kyllä jumalauta ole myöskään luovuttaja. Ha!
Eli kirjakasan läpikäynti alkaa nyt! Ja ensi viikolla homehdutaan lehtiarkistossa.
Ystäväni Moona heitti mulle haasteen, jonka toiseen osioon vastailen nyt.
Moonan kysymykset:
1. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi voisi olla?
Kyniä sängyn alla. (Mulla eksyy kynät aina ihmeellisiin paikkoihin. Yöllä saattaa tulla jotain hienoa mieleen, joka on pakko kirjoittaa ylös. Sitten muistikirja ja kynät jäävät lojumaan sängyn viereen tai alle päiviksi.)
2. Mistä näit viimeksi unta?
En kyllä nyt muista. Olen viimeaikoina nähnyt tosi vähän mitään unia.
3. Mitä et koskaan haluaisi tehdä työksesi? Miksi?
Liukuhihnatyötä jossain tehtaalla en haluaisi tehdä. En ainakaan pitkää aikaa. Veikkaan, että työn tylsyys tekisi musta passiivisen ja tylsän itestänikin.
4. Erikoisin taitosi tai kykysi?
Osaan pyöräyttää alahuuleni ympäri sillai jännästi.
5. Jos saisit loppuelämäsi harrastaa vain yhtä liikuntalajia, mikä se olisi?
Ratsastus. Eläinten kanssa puuhastelu on aina ollut tärkeetä.
6. Mikä teki sinut tänään onnelliseksi?
Näin pitkästä aikaa veljentytärtä ja katottiin yhdessä Pasilaa. Saan olla tätinä ihan huikeelle tyypille!
7. Mikä kappale on jättänyt sinuun pysyvän muistijäljen? Miksi?
Tähän on vain yksi oikea vastaus:
Koska Lahti 2009-2010.
8. Mihin olet itsessäsi tyytyväinen?
Olen tyytyväinen siihen, että olen oppinut hyväksymään itteni, ja sitä kautta elämään omannäköistä elämääni. Ulkonäössä ehkä hiuksiini ja silmiini.
9. Mitä kannat aina mukanasi taskussa/laukussa?
Avaimet on aina mukana. Kännykkä, lompakko, huulirasva ja mp3-soitin useimmiten myös.
10. Mihin kaupunkiin tahtoisit Suomessa matkustaa? Miksi?
Paljon on tullut kierrettyä, mutta pohjoista olen nähnyt aika vähän. Rovaniemi vois olla semmonen seuraava reissukohde.
Tältäkö se tuntuu, kun kaikki menee putkeen? Kesätyö varmistui, edessä on paluu Lahteen, kandi etenee ja Imagen kannessa on yläosaton Jörn Donner. Paskasta tammikuusta tuli yhdessä päivässä aivan mahtava.
Lahes syksyl 2009.
Moona heitti mulle tämmösen haasteen. Avaudun nyt kaikille viidelle lukijalleni. Tai saattaa niitä olla pari enemmänki.
11 asiaa meikäläisestä
1. Olen perheeni ainoa tyttö. (Jos äitiä ei lasketa. Tai koiraa.)
2. Tarina kertoo, että isäni olisi päättänyt nimetä tyttärensä Pieni talo preerialla -sarjan Laura Ingallsin mukaan. Ainoana tyttärenä sain tämän kunnian. Isä ei ole myöntänyt, että tarina olisi totta.
3. Bravuurini karaokessa ei kuitenkaan ole Maija Vilkkumaan Ingallsin Laura. Itseasiassa se on mielestäni Vilkkumaan tuotannon paskimpia kappaleita.
4. Mulla on neljä veljeä.
5. Osaan nimetä lätkän sm-liigan joukkueet, tunnistan suurimman osan automerkeistä ja tiedän mikä on paitsio. Koska mulla on edelleen ne neljä veljeä.
6. Tiedän myös, että paitsio tarkoittaa eri asiaa jalkapallossa ja jääkiekossa.
7. Rakastan eläimiä, musiikkia, teatteria ja kirjoittamista yli kaiken.
8. Käyn lähikaupassa Reino-tohvelit jalassa. Kuulen siitä joskus vittuilua.
9. Tähän aikaan vuodesta menen kaupassa sekaisin siitä, että kiivit ovat niin halpoja. Ja vieläpä niin hyviä!
10. Olen pohjimmiltani ujo ja hiljainen. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen ylpeydeksi.
11. Joskus innostun kuitenkin laukomaan myös totuuksia ja väittelemään. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen iskuyritykseksi.
Nyt olen laiska ja jatkan noihin kysymyksiin vastaamista seuraavassa päivityksessä. Stay tuned!
+1. Se, että Hollannissa majaileva ystävä osti ihan älyttömän hienon pyörän, ja pääsen sekä tapaamaan kaveria että kokeilemaan pyörää toukokuussa. Rakkautta.
Tein tänään listan asioista, joita pitäisi tehdä. Sellasia listoja ei pitäisi tehdä.
Tässä keväällä on hanketta toisensa perään. Dokkaria, kandityötä, työhakemuksia... Ja jossain välissä täytyisi käydä leikkauttamassa tukka. Jos kuontaloa tupeeraisi vähän, päästäisiin hyvin lähelle Kaija Koon hiuslookia ysärin alussa.
En ole koskaan kärsinyt burnoutista, mutta joululomalla tuntui siltä, että lähellä käytiin. En myöskään ole koskaan ottanut turhaa stressiä asioista, ainakaan tietoisesti. Kai se on tää, että kevään aikana pitäisi saada yhdestä tutkinnosta valmista ja kesäksi pitäisi saada töitä.
Hyvä ystäväni muuttaa Hollantiin puoleksi vuodeksi vaihtoon ja aikoo jäädä kesäksi Eurooppaan. Sellainen juoksupyörästä hyppääminen kiinnostaisi vähän itseäkin. En nyt aio lähteä etsimään itseäni Balilta tai mitään. Ihan vain uusi ympäristö, uudet ihmiset ja uusi tekeminen kiinnostaisivat. Ei sillä, että nykyisissä olisi mitään vikaa. Tykkään elämästäni ihan hurjasti!
Ehkä kesän jälkeen luvassa on uusia seikkailuja, kunhan vanhat selvitetään ensin.
Olen aloittanut taas kirjoittamisen. Tai jatkuvastihan mä kirjoitan, mutta nyt kaunokirjallista materiaalia vyöryy paperille enemmän kuin moneen kuukauteen.
Käytännössä olen editoinut vanhoja tekstejä ja kirjoittanut kasapäin uusia. En tiedä, mikä aivojeni lukoista on sulanut, mutta pieni muistikirja on talven aikana täyttynyt jos jonkinlaisista huomioista. Epämääräisiä merkintöjä löytyy muun muassa papan konsteista ja hitaista hisseistä.
Tietokoneelle on nimetty kansio kaikelle pöytälaatikkokamalle. Siellä on monta keskeneräistä tuotosta, josko jotain saisi valmiiksikin. Olen näköjään hyvä aloittamaan, mutta pitkäjänteinen työskentely tekstin kanssa ei meinaa vielä onnistua. Ehkä jonain päivänä nuokin raapustukset löytyvät jossain muodossa painettuna.
Ette uskokaan, kuinka hankalaa Lahdesta on löytää 24 mustaa, läpinäkyvää c-kasettia. Tai nyt mulla on niitä itseasiassa 26, koska tuohon tarvitaan vielä kuuden kasetin päälilevy. Eli yhteensä työhön tulee 30 kasettia.
Tässä keväällä on hanketta toisensa perään. Dokkaria, kandityötä, työhakemuksia... Ja jossain välissä täytyisi käydä leikkauttamassa tukka. Jos kuontaloa tupeeraisi vähän, päästäisiin hyvin lähelle Kaija Koon hiuslookia ysärin alussa.
Olen aloittanut taas kirjoittamisen. Tai jatkuvastihan mä kirjoitan, mutta nyt kaunokirjallista materiaalia vyöryy paperille enemmän kuin moneen kuukauteen.
