Jipii! Kävin noutamassa uuden työkaverini postista tänään. Kyyditsin hänet ammattimaisesti pyöräntarakalla kotiin, ukkosen säestämänä tietenkin. Paketista kuoriutui oikein näppärän oloinen kaveri.
Ensivaikutelma on pelkkää positiivista. Nyt muistan, miksi pidän Nikonista enemmän kuin Canonista. Muotoilu sopii meikäläiselle paremmin, samoin ohjelmisto. Uusi tuttavuus on myös yllättävän kevyt. Se on oikeastaan vain plussaa. Mitään järjettömän painavia settejä en voi mukana kantaakaan, kun päätyönä on kuitenkin se kirjoittaminen. Ja onhan kuvauksen harrastaminenkin mukavampaa keveiden kantamusten kanssa.
Millaista kuvaa tämä veijari sitten ottaa. Vertailun kohteena on vanha Lumixini, tavallinen digikamera.
Vasemmalla siis Lumixin kuva, oikealla Nikon.
Hauska huomata, että yllättävän vähän tuo vanha patu häviää järkkärille. Toisaalta vanhan kanssa kun on työskennellytkin enemmän, niin säädötkin ovat vähemmän keturallaan.
Mitään muotiblogia en aatellu alkaa pitää. Mulla vaan on aika vähän kuvauskohteita täällä. Samaan hengenvetoon ajattelin mainita, että etualalla on uudet Vagabondit.
Viikonloppuna Nikke pääsee todelliseen testiin, kun yritän kuvata ylienergistä koiraamme.
Tänään toteutin yhden suurista unelmistani. Tilasin järkkärin. Kahdella objektiivilla. En ole varma, oliko elämäni fiksuin teko, enhän edes oikeasti tiedä paljon p*skaakaan järjestelmäkameralla kuvaamisesta. Osaan säätää sulkimen ja aukon arvoja. Siihen se sitten jääkin, mutta halu oppia on kova. Lisäksi tarjous oli niin järjetön (mukaan kaksi objektiivia plus kameralaukku), että siihen oli pakko tarttua.
Työn puolesta olen nyt kuvaillut Canonin järkkärillä. En edes muista mallia, mutta ihan hyvää kuvaa se ottaa. Jotenkin Canon ei kuitenkaan ole mulle mieluinen. Ystävälläni taas on näppärä Olympus, jollaista olen yrittänyt metsästää, tuloksetta.
Viikon päästä perheeseeni putkahtaakin Nikon D3100.
Kamera on pärjännyt ilmeisesti hyvin testeissä, ja keskusteluissakin siitä on tykätty, joten odotukset ovat korkealla. Nikonista mulla on vaan hyviä kokemuksia, sekä filmi- että digijärkkäreistä.
Pikkuveli saa ennakkoperintönä tuon Lumixin, jonka kanssa olen ainakin oppinut sen, ettei tuollaista välimallin kameraa kannata ostaa. Vähän liian iso bilekameraksi ja lehtikuvaamiseen huono. Vaikka kyllä tuollakin yhden kesän paikallislehteen kuvasi.
Lupasin testata uutta kameraa vuoden ikäiseen bokserinarttuumme. Kuten arvata saattaa, meikäläinen ei ihan pysynyt neidin perässä. Muutama otos matkaan kuitenkin tarttui. Näin meillä leikitään.
Ensin narua tuijotetaan intensiivisesti jonkin aikaa. Huomaa avustajan upeat Kappa-verkkarit. Ne ovat jo suvun perintökalleus.
Tuijotuskilpailu narun kanssa on ohi. Naru heitetään jonnekin päin pihamaata. Tätä seuraa yleensä räjähtävä lähtö.
Taika hakee narua ja Kappa-verkkarit juoksevat sulavasti vapaavalintaiseen piiloon.
