Paskan bloggarin uusin päivitys

Ai että. Mistäköhän sitä aloittaisi. Olisi kauheasti kerrottavaa, mutta ehkä sanon vaan, että kesä oli ja meni. Vietin toisen kesän Hämeenlinnassa duunissa, ja paluu Tampereelle on jälleen ollut railakas. Nyt on kuitenkin otettu vähän iisimmin kuin viime syksynä. Kai sitä on kasvanut aikuisemmaksi. Tai vastaavasti taantunut takaisin mukulaksi. Kun lähes jokainen tiistai viime vuonna meni Doriksen baaritiskillä notkuessa, niin tänä vuonna jokainen tiistai menee leikkiessä.

Aloitin nimittäin teatterin harrastamisen uudestaan, vähän erilaisessa muodossa tosin. Pitkään jatkunut kiinnostus improa kohtaan sai täyttymyksensä syksyn alussa, kun pääsin impron alkeiskurssille. Ja voi sitä riemun määrää! Tuntuu, että koko elämä on taas ihan uudenlaisessa tasapainossa, kun pääsee välillä nollaamaan aivonsa totaalisesti. Mulle ei ikinä ole riittänyt juoksulenkki tai kirjojen lukeminen. Ikävät ajatukset katoavat päästä vain, jos ne korvaa vähemmän ikävillä.

Kävin tänään myös tyhjentämässä lompakkoani levykaupan kassalle. Mukaan tarttui muun muassa vanhaa Franz Ferdinandia. Yhtyeen uusin levy on kököttänyt hyllyssä kauan, ja olen aina pitänyt uusinta bändin parhaana tuotoksena. Mutta kun tänään soittimessa pyörähti Jaqueline, niin huomasin kaivanneeni tän ekan levyn kipaleita mahdottoman paljon.

Loman viimeinen

Pöydällä odottaa avaamistaan Modern theories of performance. Tällä hetkellä kaikki muu on kuitenkin tärkeämpää. Kävin ulkona nauttimassa auringosta ja nyt odotan kynsilakan kuivumista. Pyykkikoneessa pyörii kasa loman aikana likaantuneita vaatteita. Kuuntelen levyhyllyni helmeä. Äänitteellä on paskoja Madonna-covereita.

Perioditauko oli jokseenkin täydellinen. Lauantaina juhlistimme serkkuni kolmekymppisiä Huittisissa, maanantaina kävin suksimassa ja tiistaina ratsastamassa. Keskiviikkona koin Lahti-nostalgiaa mitä ihanimpien ihmisten kanssa Aleksanterinkadun approssa. Torstaina katsoimmekin sitten Terhin kanssa kaksi Disney-elokuvaa putkeen. Kaksin karkuteillä on muuten parasta uutta Disneytä, mitä tiedän! Ainakin Alan Menken on taas ollut elementissään, sen verran hyviä biisejä leffassa on.

Ilta meneekin sitten näitä kipaleita kuunnellessa.

Ihan solmussa

Viime lauantaina muistin, että mulla on selkäranka. Kaksi vuotta sitten joogasin säännöllisesti. Se näkyi ja tuntui. Elämän kiireet kuitenkin johtivat siihen, että jooga jäi jonnekin matkan varrelle. Viime syksyn vauhdikkuus sai mut miettimään, että nyt täytyisi saada jotain rotia tähän elämään taas.

Olen elämäni aikana kokeillut kolmea eri joogalajia. Astanga on ihan perseestä. Joka tunnilla käydään läpi samat liikesarjat mekaanisesti suorittaen. Mä suoritan ihan tarpeeksi elämässä. Ei kiitos.

Kundaliinijooga on kaikessa omituisuudessaa aika kiehtovaa. Tunneilla täytyy pitää valkoisia vaatteita, ja jokaisella kerralla keskitytään eri kehonosia kehittäviin sarjoihin. Välillä homma menee kuitenkin ihan liialliseksi hihhuloinniksi.

Omin lajini onkin hatha, jossa saa tehdä liikkeet rauhassa, pitkillä venytyksillä ja tauoilla. Heti vuoden alussa ilmoittauduin ryhmään.

Jo ensimmäisen tunnin jälkeen muistin, että mä pystyn mihin vaan.