Sitä sivistyssanakirjalla otsaan, joka...

Yliopisto on oma pikkuinen maailmansa keskellä kaupunkia. Niin kuin muissakin maissa, omassa pienessä maailmassa on oma kielensä, tiede. Niskavillat nousevat pystyyn kun ajattelenkin niitä ihmisiä, jotka kultivoivat sivistyssanoja ympäriinsä ja jäävät odottamaan että ne kasvavat.

Faktahan on, että viestintä on tarpeeksi hankalaa ilman noita kömpelöitä, vierasperäisiä sanoja. Erityisesti näitä sanoja jakelevat humanistit, mutta siihen syyllistyvät myös sosiologit, informaatiotieteilijät ja toimittajat. Niin, itsekin syyllistyin tähän syntiin viime kesänä livauttaessani lehtijuttuun sanan interiöö. Arvatkaapa, sainko selittää sanaa myöhemmin jutun lukeneille? Hyvä kun itse ymmärsin, mitä olin sanalla tarkoittanut.

Kerran törmäsin junassa kahteen humanistiin, jotka keskustelivat siitä kuinka toisen intellektuelli poika oli hyvin kiinnostunut historiasta ja psykologiasta. Sain sellaisen käsityksen, että hädin tuskin 10-vuotiaan pojan sofistikoitunut äiti oli innoissaan passittamassa poikaansa Humanistiseen tiedekuntaan. Sielutiede ei äidin mielestä ollut tarpeeksi interesantti ala. Mies nyökkäili ja totesi että hänen argumenttinsa olivat similaareja, sillä postmodernissa yhteiskunnassa täytyy tietää mitä puuhailtiin satoja vuosia sitten. Vastapäinen matkustaja pyöritteli okuluksiaan, minun orikseni nurkat nousivat ylöspäin.


Luentosalissa, väittelytilanteessa ja niin kutsutussa akateemisessa keskustelussa nämä sanat saavat juoksennella mielestäni niin paljon kuin jaksavat. Mutta ei sitä salakieltä tarvitse arkipäivän tilanteissa viljellä, ellei sitten oikeasti halua puhua salaisuuksiasi kovaan ääneen julkisella paikalla. Silloinkin voi kokeilla konttikieltä.

Sivistyssanojen viljeleminen. Pedanttia, sanon minä.

Blogi is back - Blogi on selkä

Kesä oli ja kesä meni. Nyt ehtii taas palata blogin pariin. Sitä ennen kertaan vielä kesää hetken.

Helteisimmän vuodenajan leikin blondia Miinan montun kesäteatterissa, pyörin ympäri maakuntaa tehden paikalliseen lehteen juttuja ja viihdytin vanhuksia kunnan palveluyksikössä. Kaiken lisäksi opettelin katsomaan maailmaa seitsämän kuukautta vanhan koiranpennun silmin. Eli hauska, antoisa, työntäyteinen ja muistorikas kesä on nyt takanapäin.

Näin syksyllä muutokset ovat aina ajankohtaisia. Niinpä minäkin otin ja muutin Nääsvilleen! Hupsista.

Täällä opiskelen nyt siis tiedotusoppia yliopistossa. Lahden viehättävä ja hyvinkin intiimi kommuunielämä on taakse jäänyttä aikaa. Nyt asutan yksikseni vinttikämppää mitä viehättävimmällä puutaloalueella. Asunto saikin juuri ansaitsemansa kaksipäiväiset tuparit ja palovaroittimen. Tämä alue on muuten lapsiperheiden mekka, joten yritän olla kunnollinen.

Tampereesta en osaa vielä sanoa paljoakaan. Oikein lupsakka paikka.

Yliopistosta taas osaisin sanoa jo paljonkin, mutta se jääköön nyt johonkin toiseen kirjoitukseen.
Eli hengissä ollaan.