Synnytystuskia

Olen synnyttänyt viikon verran runoa. Pää näkyy, häntä ei. Luomisen tuskat ovat valtavat, mutta mikään ei auta. Se tulee, jos on tullakseen, tai sitten katoaa vuosiksi alitajuntaan. Niin käy joskus. Olen kerännyt näitä lapsiani kirjaan. Niitä on syntynyt jo muutaman kokoelman verran.

Monet sanovat, että luovuus kukkii parhaiten öisin. Se on osittain totta, silloin olemme usein yksin ajatustemme kanssa. Omat runoni syntyvät aina jonkinlaisessa vahvassa mielentilassa: olen vihainen, turhautunut, surullinen, todella iloinen tai krapulassa. Tai ihastunut. Ei ole lainkaan harvinaista, että uusien ihmisten astuessa elämääni, syntyy pääni sisällä säkeitä. Näin käy myös heidän poistuessa elämästäni.

Tämä nyt syntyvä runo on raastava. Olen koko ajan valmiina kirjoittamaan sen ylös. Mielessäni pyörii vain sanoja ja lauseita, joita yritän saada koottua yhteen. Se on kiehtovaa. Olen luovuuteni rajoilla taas kerran ja aion ylittää ne rajat.

Ehkä jo huomenna saan uuden lapsen.

Kurkkukipuja ja kuumehoureita

Se tulee taas. Pää on kipeä, kurkku käheä, eikä mikään enää toimi. Nyt ei puhuta sikainfluenssasta vaan syysflunssasta. Ja siitä, kuinka se täytyy sairastaa joka ikinen vuosi. Tänä vuonna kuvittelin olevani voittamaton, selviytyjä. Mutta ei. Tauti iski vain tavallista myöhemmin. Ja ehkä lievempänä kuin aikaisemmin.

Olen tottunut sairastamaan syksyllä ainakin kaksi flunssaa. Jo syyskuun alussa hamstraan kaappiin särkylääkettä, nenäliinoja ja kurkkupastilleja. Syön syksyisin hedelmiä enemmän kuin muuten vuoden aikana, vain saadakseni kaikki mahdolliset vitamiinit. Olen parantunut yhdestä flunssasta syömällä pelkkiä mandariineja. Tai ainakin kuvittelen niin.

Kuinka suuri osa sairauksistamme onkaan päänsisäisiä? Kun tauti pahenee, otetaan lisää lääkkeitä. Päänsärky katoaa sen siliän tien, kun Burana on livahtanut kurkusta alas, vaikka vaikutus alkaa todellisuudessa vasta puolen tunnin kuluttua. Voisiko ihminen parantua vain makaamalla ja hokemalla: "En ole kipeä"?

Tämänkin syysflunssan hoidan pois kotikonstein: kuumaa juomaa, kylmää juomaa, lepoa, lepoa, lepoa ja särkylääkettä. Ja ehkäpä vielä niitä mandariineja.

Kirjeet menneisyydestä

Ystäväni oli löytänyt muutossa kirjeitä, joita hän oli kirjoittanut yläasteella tulevaisuuden itselleen. Lueskelimme kirjeitä hänen tupareissaan ja naureskelimme niille. Pääasiassa kirjeissä haukuttiin kavereita ja ihasteltiin ehkä välillä jotain poikaa. Kaikki löysivät kirjeistä itsensä jostakin välistä, minuakin oli luonnehdittu lattarintaiseksi nuhanenäksi. C-kupin omistajana nauroin tälle, mutta entä jos olisin edelleen lauta? Loukkaantuisinko vai nauraisinko täysi-ikäisen aivoillani: "Huomaatteko, että olen nyt ihan sinut tämän asian kanssa?"

Kirjeet saivat minut kaivamaan omat päiväkirjani noilta vuosilta esiin. Teksti oli täsmälleen samanlaista, mitä ystäväni kirjeissä oli ollut. Aina jotakuta täytyi vähän dissata ja aina löytyi joku poika, joka oli saanut mielenkiintoni heräämään. Rivien välistä paistoi turhautuminen, uhma ja huolettomuus. Nyt en osaisi enää kirjoittaa sellaista tekstiä. Tuntuu siltä, että ajattelisin nykyään täysin eri aivoilla kuin ajattelin viisi vuotta sitten. Kun viiden vuoden päästä luen tätä tekstiä, niin nauranko näille ajatuksille yhtä paljon kuin nauroin pahimman teini-ikäni kirjoituksille?

En sanoisi, että olisin jotenkin viisastunut näiden viiden vuoden aikana. Olen luultavasti vain kerännyt sitä paljon puhuttua elämänkokemusta ja alkanut katsella väritelevisiota mustavalkoisen sijaan. Iltalehti Ilonassa naiset lähettävät kirjeitä menneisyyden itselleen, mutta voiko sitä menneisyyttä muuttaa? Eikö olisikin hyödyllisempää lähettää itselleen kirje tulevaisuuteen, niin kuin ystäväni oli tehnyt? Silloin voisi huomata, kuinka moni asia voi muuttua pienessäkin ajassa.

Minun kirjeeni alkaisi näin:

Hei Laura 24 vee!
Missä meet?
Mitä teet?
Ovatko haaveesi toteutuneet?

Big brother -extended asuntola version

Opiskelija-asuntolassa elämä on niin jännittävää, että päätimme rahanpuutteessa perustaa sivubisneksen. Asetamme tänne asuntolaan muutaman kameran ja lataamme nettiin ympäri vuorokauden mielenkiintoista materiaalia, jota ulkomaailma saa sitten katsoa, tietenkin kohtuuhintaan. Luvassa muunmuassa jääkaapilla käyntiä, voileivän tekoa ja television katsomista. Tässä lyhyt esittely tulevasta tosi-tv pläjäyksestä:

"Kerroksessa", kuten tätä asuntolaa nimitämme, asuu 12 asukasta. Heistä 9 on naisia, jotta kissatappeluiden määrä saadaan maksimoitua. Jokaisella asukkaalla on oma, noin 9 neliömetriä sisältävä huone jossa on sänky, työpöytä, vaatekaappeja ja erittäin mielenkiintoinen lavuaarikaappisysteemijuttu. Keittiö, wc ja suihkut ovat yhteiset. Keittiöstä löytyy pöytä ja kuusi tuolia, jotta saadaan aikaan mielenkiintoinen kahtiajako: osa syö pöydän ääressä, osa lattialla. Lisäksi keittiössä on televisio, hella, jääkaappi, seinästä ulos pyrkivä tiskikone, sammumaton mikro ja muuta tarpeellista. Uunia ei ole, koska ruuan valmistaminen olisi tällöin liian helppoa.

"Kerroksessa" ei ole päiväkirjahuonetta, joten kaikki pahimmat agressiot täytyy purkaa omassa huoneessa. Seinät ja katto ovat kuitenkin paperia, joten tunteenpurkaukset kello 22:00 jälkeen ovat kiellettyjä. Bileitä saa pitää milloin lystää, kunhan mahdolliset pullot pidetään piilossa. Ja nyt ei puhuta limupulloista. Humaltua saa vasta kun ulko-ovesta on päässyt pihalle. Yövieraita saa tuoda, mutta heiltä pitää erikseen pyytää nimikirjoitus "Vihkoon". Kannattaa myös tarkistaa vieraiden henkilöllisyys, jotta yön aikana kadonneet huonekalut osataan jäljittää.

"Kerroksesta" saa poistua koska haluaa. Kaupassa voi käydä muuallakin kuin Siwassa ja kotiin saa mennä viikonloppuna, jos malttaa. Myös lopullinen poistuminen omasta tahdosta on mahdollista, mutta ketään ei voi häätää. Viimeistään toukokuussa "Kerroksesta" on poistuttava.

"Kerrokseen" ei oteta asumaan rahattomia ihmisiä. "Kerroksessa" asuminen maksaa, joten rahaa on oltava joko säästössä tai sitten täytyy ruinata Kelalta JA vanhemmilta. Kelalta et kuitenkaan saa tarpeeksi. Rahaa siis. "Kerroksessa" asuminen edellyttää myös sitä, että jokainen asukas käy sivistämässä itseään päivällä. Illalla tämän sivistyksen voi sitten unohtaa, kunhan muistaa sen taas seuraavana päivänä.

Ole ajan hermoilla ja ala seurata. Vuoden kohutuin tosi-tv käydään "Kerroksessa".

Kaipuuta suuntaan jos toiseen

Maalta kaupunkiin on muutettu aikojen saatossa monet kerrat. Kaikki tietävät tarinoita laudoista maatalojen ikkunoiden ja ovien edessä, hylätyistä pihoista ja viimeisistä kyläkaupoista. Minä en tule sellaiselta maaseudulta. Jätin taakseni jokseenkin elinvoimaisen kylän, sellaisen, jossa asukasluku nousee mutta palvelut huononevat. Sellaisen, missä sekä lasten että vanhusten määrä kasvaa, mutta kouluun ei mahdu oppilaita, eikä terveyskeskuksessa palvele lääkäri päivittäin. Siellä minä elin vielä kuukausi sitten, kunnes lähdin juoksemaan unelmani perässä.

Muutin Lahteen opiskelemaan journalismia. Haaveilin toimittajan urasta jo 10-vuotiaana, kun huomasin osaavani kirjoittaa muutakin kuin "Antti ajaa autolla". Muutto kaupunkiin oli itsestäänselvyys. En halunnut jäädä enää pieneen kylään olemaan, enkä toisaalta olisi voinutkaan. Halusin jättää kaiken tutun ja turvallisen taakseni, mutta ennen kaikkea halusin toteuttaa unelmaani. Nyt olen toteuttanut sitä jo yli kaksi viikkoa, enkä ole katunut vielä kertaakaan.

Kun olin Lahdessa ensimmäistä päivää, meinasin jäädä auton alle parikin kertaa. Lisäksi en uskaltanut lähteä keskustaan yksin, sillä en luota suuntavaistooni pätkän vertaa. Ostin lähisiwasta sellaista shampoota, mitä en oikeasti olisi halunnut ja maksoin itseni kipeäksi. Onneksi sitä kuitenkin tutustuu helposti uusiin ihmisiin, joiden kanssa olikin sitten hyvä lähteä eksymään. Pian osasin liikkua keskustassa, löysin lenkkeilyreittejä ja kävelin yksin Möysään asti! Suunnaton saavutus!

Nyt Lahdesta on jo tullut toinen koti. Kun viikonloppuisin käyn maalla, huomaan välillä kaipaavani kaupunkiin. Sama pätee myös toisin päin. Kun en saa unta autojen melun vuoksi tai kaupunki tuntuu muuten vain tunkkaiselta, kaipaan maalle. En tiedä, voiko ihminen olla koskaan täysin tyytyväinen asuinpaikkaansa. Aina jokin puuttuu, oli se sitten metsä tai terveyskeskuslääkäri. Ja vain puuttuvaa asiaa osaa kaivata.

Aika näyttää, tuleeko maalaistytöstä kaupunkilaistyttö vai ei.