Viime lauantaina muistin, että mulla on selkäranka. Kaksi vuotta sitten joogasin säännöllisesti. Se näkyi ja tuntui. Elämän kiireet kuitenkin johtivat siihen, että jooga jäi jonnekin matkan varrelle. Viime syksyn vauhdikkuus sai mut miettimään, että nyt täytyisi saada jotain rotia tähän elämään taas.
Olen elämäni aikana kokeillut kolmea eri joogalajia. Astanga on ihan perseestä. Joka tunnilla käydään läpi samat liikesarjat mekaanisesti suorittaen. Mä suoritan ihan tarpeeksi elämässä. Ei kiitos.
Kundaliinijooga on kaikessa omituisuudessaa aika kiehtovaa. Tunneilla täytyy pitää valkoisia vaatteita, ja jokaisella kerralla keskitytään eri kehonosia kehittäviin sarjoihin. Välillä homma menee kuitenkin ihan liialliseksi hihhuloinniksi.
Omin lajini onkin hatha, jossa saa tehdä liikkeet rauhassa, pitkillä venytyksillä ja tauoilla. Heti vuoden alussa ilmoittauduin ryhmään.
Jo ensimmäisen tunnin jälkeen muistin, että mä pystyn mihin vaan.
