Eilen sanoin sen puhelimessa. Jos ei ota riskiä, ei päädy ikinä mihinkään.
Aloin pohtia kaikkia elämäni riskejä: hyviä, huonoja, isoja, pieniä ja mitättömiä. Niitä, joita itse ei laskisi riskilaariin, mutta muut kutsuvat riskiksi. Niitä, joita muut eivät näe riskeinä, mutta ovat mulle isoja muureja ylitettäväksi.
Ennen kaikkea niitä, jotka jätin ottamatta.
Huomasin itsestäänselvyyden. Vanhemmiten riskinotto on vähentynyt. Muurit ovat kasvaneet korkeammiksi. Tai sitten riskit ovat muuttuneet toisenlaiseksi. Sitä alkaa unelmoida pysyvämmästä kodista, työpaikasta ja koirasta.
Se kaikki kuulostaa jämähtämiseltä, ainakin olisi kuulostanut 19-vuotiaan, vasta omilleen muuttaneen Lauran korvissa. Juuri 23 vuotta täyttäneelle Lauralle tuo ajatus tuntuukin ihan uudelta riskiltä.
Olishan se ihan kiva, että uskaltais pysyä yli vuoden edes samassa asunnossa.
Sitä ennen täytyy seikkailla vielä hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti