Herkut serkut Mansessa

Kuka väittää että suku on pahin? Hahaha.

Viikonloppuna pääsin emännöimään jo keväiseksi perinteeksi muodostunutta serkkutapaamista. Vuodesta 2009 saakka olemme tavanneet Tampereella tai Huittisissa, ja lähes poikkeuksetta meininki on ollut huikea. Niin tälläkin kertaa.

Täytyy sanoa, että myöhästyin vähän koko tapaamisen kanssa, ja tarjottavien suunnittelu jäi puolitiehen. Onneksi perinteinen salaatin ja patongin yhdistelmä pelasti, samoin vieraiden tuomat eväät. Muutenkin olen vähän sellainen stressittömämpi bile-emäntä. Siksi olenkin aika laiska suunnittelemaan tarjottavia ja ohjelmaa. Luotan liikaakin siihen, että vieraat viihdyttävät toisiaan. No, tällä porukalla se onnistuukin, kun kuulumisia päästään vaihtamaan kunnolla suunnilleen kerran vuodessa. Puhuttavaa siis riitti.

Jatkopaikan kanssa arvottiin jonkin aikaa. Kävimme ensin Rumassa kurkkaamassa, mutta päädyimme lopuksi Miamin kautta Hullun poron tanssilattialle. Pitkästä aikaa tuli jorattua Spaissareita ja Bäkkäreitä oikein fiiliksellä. Eikä hiuksetkaan olleet koko aikaa tiellä. Ekaa kertaa varmaan pariin vuoteen tuli pidettyä illanvietossa hiuksia ponihännällä. Takapiiskassa rupee olemaan sen verran pituutta taas, että ponnarikin näyttää jo ihan kunnolliselta. Hyvä ilta siis!

Latu auki!

Parin vuoden hiihtotauon jälkeen kaivoin monot ja sukset taas esiin. Tuuli ja aamulla satanut lumi olivat peittäneet ladun lähes kokonaan, joten rupesin availemaan sitä. Lopulta latu sitten loppui, ja homma meni improvisoinniksi. Kävin pyörähtämässä toisen kunnan puolella, omia latuja kulkien. Ihan mahtava reissu ja huomenna vielä uudestaan!

Väliaikapäivitys

Neljä tuntia mikroluokassa istumista ja erinäisten kirjojen heittelyä edestakas. Word väittää, että 9 sivua valmiina. Harashoo ja terkkuja äidille!

"Tarinan mukaan Vainio oli mökillä ryyppäämässä toverinsa Toivo Kärjen kanssa, kun hänen piti laatia rakkauslaulu. Sanoitus syntyi jallupulloa katsellessa" (Karkulehto 2011, 83).

Jumansviidu!

Lauantaina oli vuoden huikeimmat bileet, eli ainejärjestön vuosijuhla. Sai taas laittautua, syödä hyvin ja jorata aamuun asti. Sunnuntain pekooniinkääriytymispäivän jälkeen olikin sitten aika herätä todellisuuteen.

Tänään täytyi käydä kopioimassa parikymmentä juttua tutkimusaineistoksi kandia varten. Lehtisalissa sitten selailin tilaamiani kellastuneita Iltsikoita ja kilpailin kopikoneesta erään toisen kandiaan vääntävän kanssa. Illalla tää projekti valtasi mun huoneeni pinta-alasta suurimman osan. Lattialla lojuu kirjoja, monisteita ja muuta sälää. Ei mitään järjestelmällisyyttä tässäkään hommassa.

Että terveisiä vaan äidille, joka aikanaan motkotti jo epäsiististä työpöydästä. Pöytä on siisti, mutta sen ympärystä ei.

Wanhojen humpat

Pikkuveljeni tanssi tänään vanhojen tanssit. Oli hauskaa istua katsomossa. Tai en oikeastaan paljon istunut, kun annoin kameran laulaa. Ei ole pitkään aikaan tullut kuvattua, joten otin tämän reissun ihan kuvaustreenin kannalta. Tuollainen sali on aika kamala paikka valokuvaamiselle, kun apuna ei ole esimerkiksi ulkoista salamaa.

Hetken ehti myös nostalgisoida omia vanhojaan. Niistä on vasta viisi vuotta. Silti tuntuu siltä, että omista tansseista on ikuisuus. Sitä on tullut tehtyä niin paljon kaikkea lukion jälkeen. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten tanssien pukumuoti on muuttunut. Meillä monella oli tylliunelmia ja värikkäitä, yksinkertaisia mekkoja. Nyt lattialla näkyi paljon kapealinjaisia pukuja, strassikoristeita ja jopa läpinäkyvää kangasta.

Ja valssina hei tää!

Hyvää ystävänpäivää!

I can do this. I can.

Vietin tänään laitoskirjastossa kolme tuntia. En ole koskaan ollut mikään tutkija, saati teoreetikko. Siksi 30 sivuinen tieteellinen tutkielma on tuntunut lähes mahdottomalta tehtävältä. Päivän kirjastonyhvääminen kuitenkin muistutti, että innostuminen ei ole koskaan ollut hankalaa. Ehkä en ole tutkija tai teoreetikko, mutta en kyllä jumalauta ole myöskään luovuttaja. Ha!

Eli kirjakasan läpikäynti alkaa nyt! Ja ensi viikolla homehdutaan lehtiarkistossa.

Eikä tässä vielä todellakaan kaikki!

Vastaus haasteeseen vol. 2

Ystäväni Moona heitti mulle haasteen, jonka toiseen osioon vastailen nyt.

Moonan kysymykset:

1. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi voisi olla?

Kyniä sängyn alla. (Mulla eksyy kynät aina ihmeellisiin paikkoihin. Yöllä saattaa tulla jotain hienoa mieleen, joka on pakko kirjoittaa ylös. Sitten muistikirja ja kynät jäävät lojumaan sängyn viereen tai alle päiviksi.)

2. Mistä näit viimeksi unta?

 En kyllä nyt muista. Olen viimeaikoina nähnyt tosi vähän mitään unia.

3. Mitä et koskaan haluaisi tehdä työksesi? Miksi?

Liukuhihnatyötä jossain tehtaalla en haluaisi tehdä. En ainakaan pitkää aikaa. Veikkaan, että työn tylsyys tekisi musta passiivisen ja tylsän itestänikin.

4. Erikoisin taitosi tai kykysi?

 Osaan pyöräyttää alahuuleni ympäri sillai jännästi.

5. Jos saisit loppuelämäsi harrastaa vain yhtä liikuntalajia, mikä se olisi?

Ratsastus. Eläinten kanssa puuhastelu on aina ollut tärkeetä.

6. Mikä teki sinut tänään onnelliseksi?

Näin pitkästä aikaa veljentytärtä ja katottiin yhdessä Pasilaa. Saan olla tätinä ihan huikeelle tyypille!

7. Mikä kappale on jättänyt sinuun pysyvän muistijäljen? Miksi?

Tähän on vain yksi oikea vastaus:
 

Koska Lahti 2009-2010.

8. Mihin olet itsessäsi tyytyväinen?

Olen tyytyväinen siihen, että olen oppinut hyväksymään itteni, ja sitä kautta elämään omannäköistä elämääni. Ulkonäössä ehkä hiuksiini ja silmiini.

9. Mitä kannat aina mukanasi taskussa/laukussa?

Avaimet on aina mukana. Kännykkä, lompakko, huulirasva ja mp3-soitin useimmiten myös.

10. Mihin kaupunkiin tahtoisit Suomessa matkustaa? Miksi?

Paljon on tullut kierrettyä, mutta pohjoista olen nähnyt aika vähän. Rovaniemi vois olla semmonen seuraava reissukohde.

11. Millainen olisi unelmiesi asunto?

Jaa. Semmonen, missä voin pitää koiraa.