DAY-I-AY-I-AY

Päällimmäinen tunne saattoi olla pelko. En tykkää suurista väkijoukoista. Inhoan sitä paineen tunnetta, jonka ihmismassat aiheuttavat. Tarvitsen tilaa ympärilleni. Siksi St. Patrick's Day Dublinissa saattoi hieman pelottaa siinä vaiheessa, kun tuttuni julkaisi Facebookissa kuvan sunnuntailta. Kuvassa pubien ja ravintoloiden mekka Temple Bar oli tupaten täynnä ihmisiä.

Maanantaiaamu valkeni kauniina. Matkamme kohti Dublinia alkoi kahdeksan jälkeen. Siinä missä muut ihastelivat kukkuloita, peltoja ja lampaita, minä otin huonot yöuneni takaisin nukkumalla koko kahden tunnin matkan. Perillä bussi jätti meidät muutaman minuutin kävelymatkan päähän O'Connell Streetiltä, sillä keskusta oli paraatin vuoksi suljettu.

Puolenpäivän aikoihin pääkadulla alkoi paraati, mutta sitä ennen kävimme lounastamassa. Tai tässä tapauksessa lautaselle valikoitui pitkästä aikaa Ulster Fry, perinteinen irlantilainen aamupala, jonka jälkeen ruokaa ei tarvitsekaan syödä moneen tuntiin. Sienet, munakokkeli, pekoni ja perunaleipä täyttävät vatsan mukavasti. Yleensä ravintoloissa voi valita, kuinka montaa herkkua aamiaislautaselleen haluaa.

Osa kansainvälisestä joukostamme paraatia seuraamassa.

Viikinki ridaa porolla.

Väkijoukon takaa oli vaikea saada kuvia, varsinkin kun kaikki muutkin halusivat ottaa kuvia.

O'Connell Streetin läpi kulkenut paraati esitteli Irlannin historiaa ja kansantaruja. Ohi vilahti niin viikinkejä kuin merihirviöitäkin. Ohi vilahti myös noin 10-vuotias poika, joka pölli upean, vihreänä kimaltelevan lippikseni. Onneksi harmitti vain hetken, sillä seuraavalla pysäkillä sain paljon tyylikkäämmän olkihatun päähäni. Nautimme myös päivän ensimmäiset tuopit kera elävän musiikin, joten juhlamieli palasi äkkiä.

Temple Bar oli todellakin täynnä väkeä, ja jouduimme tekemään töitä, että porukkamme pysyi edes jotenkin kasassa. Kuten aiemminkin Dublinissa, myös nyt ihmiset olivat hurjan iloisia. Lukuun ottamatta niitä kahta blondia, jotka itkivät kadunkulmissa. Kun Temple Barilta poikkesi hieman sivuun, väkeä oli jo paljon vähemmän. Löysimme kivan pubin, jossa nautimme seuraavan perinteisen aterian, ruokalistalta lautaselle valikoitui nimittäin fish & chips. Sillä elettiinkin sitten loppupäivä.

Vihreää juhlaa Temple Barilla.

Loppuilta meni mukavasti tanssiessa. Kuin ihmeen kaupalla löysimme kaikki samaan pubiin. Yhteensä jorasimme varmaan seitsemän tuntia putkeen. Soittolistalla toistuivat samat kappaleet, kuten Whiskey in the Jar, Wild Rover ja tietenkin oma suosikkini Galway Girl!

Voin kertoa, että Ryttylä Girl selvisi St. Paddy'sista Dublinissa ja aikoo mennä vielä jonain vuonna uudestaan!