Kaksi espanjalaista ystävääni istui eräänä päivänä kirjastossa. Yhtäkkiä ikkunalasia vasten kuului maailmanlopun ropina. Taivas oli repäissyt raepussinsa auki, ja nyt Irlannin yllä satoi jäätä kaatamalla. Espanjalaiset olivat välittömästi ikkunassa ihmettelemässä. Irlantilaiset jatkoivat luku-urakkaansa ulos vilkaisematta.
Minä astuin tuolla hetkellä ulos asuntolasta. Sillä sekunnilla kun avasin oven, alkoi kuuro. Suljin oven välittömästi ja odotin hetken sisällä. Maaliskuu on kuukausista kylmin, niin oli asuntomme irlantilaisvahvistus sanonut tammikuussa. Tammikuu on harmain, maaliskuu kylmin. Uskon sen nyt. Parin viikon sisällä ihana keväinen ilma on muuttunut jäätäviksi tuuliksi ja sateiksi.
Juuri kun kauan odottamani kevät on aivan ovella, innostuin jo miettimään kesää. Vuodenvaihde oli täynnä kivoja uutisia. Saan jatkaa huikean hauskassa duunissa. Saan juhlia veljeni valkolakkia ja ystävieni rakkautta. Ja ennen kaikkea: Saan tutustua ihan uuteen pikkutyyppiin, joka liittynee hullunkuriseen perheeseemme kesäkuukausina.
Monta hyvää syytä tehdä paluu. Irlannin nummet eivät siis vie mua kokonaan. Kai.
Harmaa loppuvuosi, jota on maustanut odotus tammikuussa tapahtuvasta muutosta johti siihen, että vuosi 2013 maistuu jopa vähän tylsältä. Siksi on hyvä selata vuoden kuvat läpi.
Vuoden loppu on täynnä kaikennäköisiä listoja. Itsekin on tullut pähkäiltyä vuoden kohokohtia. Ajattelin valita kymmenen vuoden aikana mulle tärkeeksi tullutta uutta kipaletta. Biisit eivät ole missään järjestyksessä. Jokainen on sattunut kolahtamaan sopivassa tilanteessa korviin.
Fall Out Boy: My Songs Know What You Did In The Dark
Oli kevät, oli liikaa aineistoa ja tieteellistä kirjallisuutta. Oli tää biisi, joka iski heti ensikuulemalta tajuntaan.Ja kyllä, tein pimeässä tutkielmaa. Ihanaa.
Haloo Helsinki!: Vapaus käteen jää
Haloo Helsinki! on niitä bändejä, joita aikaisemmin inhosin pikkuvanhojen sanoitusten vuoksi. Nyt tuo yhtye on kasvanut isoksia ja teki aivan häkellyttävän hyvän levyn. Tässä biisissä on sanoma puettu niin hienoon muotoon, että ihan hengästyttää.
Olavi Uusivirta feat. Pauliina Kokkonen: Tuhat vuotta sitten
Tämä kappale saa uskomaan jälleensyntymiseen.
Arctic Monkeys: Do I Wanna Know?
Kun Arktisten apinoiden uusimman levyn ensimmäinen sinkku ilmestyi, soitin sitä koko työpäivän ajan. Kuolettavan hyvä ja suorastaan eroottinen kipale.
Gasellit: 2006
Jos tämä kappale ei jää soimaan päähän, on kuuro. Fun fact: Madonna oli kaunis vielä vuonna 2006.
Paavoharju: Minä nousen sinne
Koko Paavoharjun Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -levy on aivan hullu. Mutta tämä on ehdoton suosikkini. Joko tulet helvettiin tai helvetti tulee luoksesi. Ei kannata kuunnella yksin kotona pimeänä syysiltana. Kokeilin.
A Great Big World feat. Christina Aguilera: Say Something
Tämä iskee sekä Christinalla että ilman. Kaunis ja surullinen kappale siitä, kun ei saa suutaan auki.
Daft Punk: Get Lucky
Kesäbiisi numero yksi!
Scandinavian Music Group: Balladi 1
Pidän SMG:stä, mutta yleensä bändin kappaleet aukeavat mulle vasta jotenkin myöhään. Balladi 1 oli yllättäen poikkeus. Mun ei tarvinnut kauan miettiä, tykkäänkö vai en. Kuningas Pähkinä & Setä Tamu: Tango ja Cäsh
Listan guilty pleasure. Et säkään pysty lupaan että saavut aamuks satamaan.
Ja tietenkin täältä voit kuunnella Spotify-listan läpi. Uijui!
Olen saanut kesän ja syksyn aikana kunnian käydä enemmän musiikkikeikoilla kuin koskaan. Niiltä olen oppinut yhtä ja toista siitä, mitä on olla kriitikko.
Vaikka urani musiikkikriitikkona on aivan alkutaipaleella, haluaisin jakaa vähän tuntemuksiani hommasta. Keräsin kuusi ohjetta, joita olen toteuttanut tässä kahdeksan kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä.
Valmistaudu. Edes vähän. Kuten muillakin keikoilla, myös arvioitavaa keikkaa varten kannattaa kuunnella ainakin se uusin levy. Kyllä, luukutin Cheekin uusimman plätyn läpi pari kertaa ennen herran jäähallikeikkaa. Kiinnostuneet voivat muuten lukea arvion täältä.
Kriitikko kan ha kritiikki också.
Ole ennakkoluuloton. Rihanna ei ehkä ole suosikkiartistisi, mutta myyntiluvut ja listasijoitukset todistavat, että pari muuta kanssaeläjää saattaa olla kanssasi eri mieltä. Kriitikko saa myös fiilistellä keikkaa ja yllättyä positiivisesti. Kaikkeen ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Jos jokin keikassa tökkii, sen saa sanoa. Puhumattakaan totaalisesta flopista. Paska on paskaa, that's it.
Tämän siitä saa, kun kuuntelee Cheekiä ennen keikkaa.
Aisti ympäristöä. Kuulostele myös yleisön fiiliksiä keikalla, väliajalla ja keikalta poistuttaessa. Kohtaavatko ne omien tuntemustesi kanssa? Yleisöön ei voi sokeasti luottaa, mutta varta vasten artistin takia keikalle tulleet saattavat avartaa omaa suppeaa katsantokantaasi.
Opettele kirjoittamaan pimeässä. Kynän ja lehtiön lisäksi biisilista on kiva lisä. Jos artistin tuotanto on edes jokseenkin tuttua, pärjää tosin ilmankin.
Käy myös viihteellä. Älä tee keikoilla käymisestä pelkkää työtä vaan jätä välillä lehtiö kotiin ja käy fiilistelemässä live-musiikkia ilman turhaa painetta kirjoittamisesta.
Pidä itsesi tyytyväisenä ennen keikkaa. Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja käydä vessassa. Nauti keikasta.
Eilen sanoin sen puhelimessa. Jos ei ota riskiä, ei päädy ikinä mihinkään.
Aloin pohtia kaikkia elämäni riskejä: hyviä, huonoja, isoja, pieniä ja mitättömiä. Niitä, joita itse ei laskisi riskilaariin, mutta muut kutsuvat riskiksi. Niitä, joita muut eivät näe riskeinä, mutta ovat mulle isoja muureja ylitettäväksi.
Ennen kaikkea niitä, jotka jätin ottamatta.
Huomasin itsestäänselvyyden. Vanhemmiten riskinotto on vähentynyt. Muurit ovat kasvaneet korkeammiksi. Tai sitten riskit ovat muuttuneet toisenlaiseksi. Sitä alkaa unelmoida pysyvämmästä kodista, työpaikasta ja koirasta.
Se kaikki kuulostaa jämähtämiseltä, ainakin olisi kuulostanut 19-vuotiaan, vasta omilleen muuttaneen Lauran korvissa. Juuri 23 vuotta täyttäneelle Lauralle tuo ajatus tuntuukin ihan uudelta riskiltä.
Olishan se ihan kiva, että uskaltais pysyä yli vuoden edes samassa asunnossa.
"Mä pidin sitten vähän lomaa, kun huomasin, etten oo pitkiin aikoihin pitäny. Olin sillai niinku..." "Et tienny aamulla, mitä meinaat päivällä tehdä." "Nii."
Yksi sapattivapaan tuotoksista, kasettilamppu!
Sapattivapaani on puolessa välissä. Moni kyseli, mitä teen. Vastasin: töitä ja opintoja.
Totuus on, että näiden lisäksi en oikeastaan mitään sen kummempaa. Paitsi että kirjoitan. Mutta on sellaisiakin päiviä, jolloin paperille ei tule yhtään ainutta riviä. Ne päivät ahdistavat. Kirjoittamisen takiahan mä tämän vapaani todella päätin pitää.
Mutta oikeastaan teen ihan samoja asioita, kuin Tampereellakin. Ja oikeastaan enemmänkin. Silti moni jaksaa yhä kummastella, miksi en tullut syksyksi opiskelupaikkakunnalle rellestämään.
Tapasin tänään fiksun herran, media-alan ihmisiä hänkin.
Yllä siteerattu pätkä on keskustelustamme. Myös seuraavat sanat ovat hänen suustaan:
"Mä olen ihan vapaaehtoisesti lomauttanut itseäni välillä ja tehnyt muita hommia. Oma vapaa-aika, se on vaan niin arvokasta."
Olen aika täpinöissä suunnitellut ensi kevättä. Älkää huoliko toverit.
Saattaa olla, ettei Tampere näe mua vielä silloinkaan.
Olen koittanut edailla puolivalmiita tekstejäni tässä syksyn alussa. Tällä hetkellä työn alla on yksi päälle 60 liuskainen sekasikiö, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.
Mutta minähän perkele teen sen valmiiksi.
Toinen loppuun vietävä duuni olisi yksi näytelmäkässäri. Ei silläkään ole välttämättä tulevaisuutta, mutta valmiiksi sekin on saatava.
Kun kerran on aloitettu, niin ei tässä vaiheessa ruveta perääntymään.
Olen huomannut, että perselihakset ovat kaikki mitä tarvitsen. Tekstien läpikäyminen on aikaavievää ja työlästä. Varsinainen luova ideointi on jo tehty ja viety niinkin pitkälle, että nyt pitää vain kirjoittaa ja hioa. Ja sitten vielä vähän kirjoittaa ja hioa. Ja kirjoittaa.
Ette uskokaan, kuinka hankalaa Lahdesta on löytää 24 mustaa, läpinäkyvää c-kasettia. Tai nyt mulla on niitä itseasiassa 26, koska tuohon tarvitaan vielä kuuden kasetin päälilevy. Eli yhteensä työhön tulee 30 kasettia.
Joukossa Joel Hallikaista, Britneytä ja Smurffeja. Sekä tietenkin Rednexin Sex and Violins -kasetti, jolta löytyy myös biisi nimeltään The sad but true story of Ray Mingus, the lumberjack of Bulk Rock City,
and his never slacking stribe in exploiting the so far undiscovered
areas of the intention to bodily intercourse from the opposite species
of his kind, during intake of all the mental condition that could be
derived from fermentation.
Haluaisin koiran.
Haluaisin tehdä taas teatteria.
Haluaisin olla ajattelematta superkivan duunini loppumista.
Haluaisin pitää tän kämpän.
Haluaisin mennä joillekin kesäfestareille ilman, että tarvitsisi olla siellä töissä.
Haluaisin nähdä pohjoisessa asuvia ystäviä.
Haluaisin nähdä etelässä asuvia ystäviä.
Haluaisin ehtiä.
Haluaisin käyttää vapaa-aikani paremmin.
Haluaisin mennä mustikkametsään.
Haluaisin kirjoittaa pöytälaatikosta huutelevat tekstit kunnolla loppuun.
Haluaisin tietää enemmän ja luulla vähemmän.
Haluaisin kampaajalle.
Haluaisin hierojalle.
Haluaisin matkalle.
Haluaisin ajaa johonkin kauas.
Haluaisin lopettaa stressaamisen.
Haluaisin pitää puolen vuoden breikin. Ottaa etäisyyttä. Katsoa, kuinka tytön käy.
"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."
Anteeksi, otsikko sattoi aiheuttaa jollekin vähän erilaisia mielikuvia. Tässä nyt se kuva:
Viikon lomareissu Hollantiin oli mitä onnistunein. Ystäväni on kevään ajan asunut ja opiskellut Zwollessa. Kaupunki sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Amsterdamista itään. Meikäläinen ei ole matkannut yksin ulkomailla, joten itsensä junaileminen kaupungista toiseen oli uusi kokemus. Junan ikkunasta näkyi hauskoja taloja, vihreitä lehtoja ja eläimiä. Paljon eläimiä.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme Utrechtissa, maan keskiosassa sijaitsevassa opiskelijakaupungissa. Kiertelimme kanavan varrella kaupoissa ja kävimme syömässä pannukakkua. Ehdoton suosikkikatu tuli vastaan pienen kiertelyn jälkeen. Samalta kadulta sai luomujäätelöä (joita teki kuuma mies), näyttäviä printti t-paitoja (joita painoi kuuma mies) ja uuteen uskoon tuunattuja kierrätysvaatteita (joita myi kuuma mies). Viimeisimmän kaupan löytää täältä. Olisin halunnut ostaa rekit tyhjiksi.
Viikonloppu kului juhliessa ja Zwolleen tutustuessa. Sunnuntaina suuntasimme paikallisen nuorisoteatterin teatterifestivaaleille. Ohjelmassa oli komedia venäläisistä, monologinäytelmä ja kantaaottava draama. En voi väittää, että puheesta olisin ymmärtänyt mitään, mutta teatterin kieli on maailmanlaajuinen. Yllättävän hyvin teoksissa pysyi kärryillä pelkästään fysiikkaa, liikettä ja puheen painoja seuraamalla.
Maanantai olikin sitten pitkään kaivattu pyöräilypäivä. Hollannin pyöräkaistat ovat silkkaa rakkautta. Maassa pyöräilevät aivan kaikki, pukumiehistä perheenäiteihin. Lähdimme läheiseen pikkukylään palloilemaan, ja matkalla piti pysähtyä silittämään heppoja. Takaisin tullessamme poikkesimme puistossa paijaamassa aasia, vuohia ja kilejä. Puiston laama oli ainoa otus, joka ei lämmennyt lähentely-yrityksillemme. Ei, vaikka annoimme sille hurmaavan nimen: Matias.
Reissusta jäi hyvä mieli, pullo viiniä ja kaksi pussia stroopwafeleita, joista toisen olen jo onnistuneesti tuhonnut.
Aluksi voisi vähän hehkuttaa. Viime vuonna olin pääsiäisen Edinburghissa, tänä vuonna Oulussa. Melkein sama asia, ainakin yhtä hauskaa oli molemmissa paikoissa. Oulun keskustaan tuli tutustuttua pikkasen paremmin kuin aikaisemmilla reissuilla. Jos bongasit kiirastorstaina jonkun joraamassa Oulussa hirveässä yöpaidalta näyttävässä retkussa ja paljettishortseissa, se olin luultavasti minä. Että terve vaan.
Viime perjantaina kävin katsomassa Riihimäen teatterissa Fucking Åmålin. Veljelläni oli oma lusikkansa siinä sopassa, joten pakkohan näytelmää on kehua. Ainakin musiikkipuoli oli hyvin valittu. Red Hot Chili Peppers lämmittää aina sydäntä! Harmi vain, että viimeiset esitykset menivät viime viikonloppuna. En ehtinyt sen kummemmin mainostaa.
Lauantaina kävin ystäväni kanssa Pispalassa valokuvaamassa. Toi keväinen sää ja aurinko saavat kyllä hymyn huulille. Illalla olikin sitten vuorossa lisää kulttuuria, kun kävin toisen ystäväni kanssa katsomassa Hurriganes-musikaalin. Aika energistä menoa oli lavalla. Täytyy sanoa, että yllätyin Palatsin esityksen laadukkuudesta. Mulla on jostain syystä ollut sellainen käsitys, että niiden musikaalit ovat jotenkin silppuisia, pelkkiä musaralleja. Itseasiassa Hurriganes oli ihan kompakti paketti ja pysyi hyvin koossa. Ja tietysti sieltä jäi korvamatoja seuraaville päiville.
Ai niin. Kandi. Se voi ihan paksusti. Viikko aikaa semmaan. Tykitetty on.
Viikonloppuna pääsin emännöimään jo keväiseksi perinteeksi muodostunutta serkkutapaamista. Vuodesta 2009 saakka olemme tavanneet Tampereella tai Huittisissa, ja lähes poikkeuksetta meininki on ollut huikea. Niin tälläkin kertaa.
Täytyy sanoa, että myöhästyin vähän koko tapaamisen kanssa, ja tarjottavien suunnittelu jäi puolitiehen. Onneksi perinteinen salaatin ja patongin yhdistelmä pelasti, samoin vieraiden tuomat eväät. Muutenkin olen vähän sellainen stressittömämpi bile-emäntä. Siksi olenkin aika laiska suunnittelemaan tarjottavia ja ohjelmaa. Luotan liikaakin siihen, että vieraat viihdyttävät toisiaan. No, tällä porukalla se onnistuukin, kun kuulumisia päästään vaihtamaan kunnolla suunnilleen kerran vuodessa. Puhuttavaa siis riitti.
Jatkopaikan kanssa arvottiin jonkin aikaa. Kävimme ensin Rumassa kurkkaamassa, mutta päädyimme lopuksi Miamin kautta Hullun poron tanssilattialle. Pitkästä aikaa tuli jorattua Spaissareita ja Bäkkäreitä oikein fiiliksellä. Eikä hiuksetkaan olleet koko aikaa tiellä. Ekaa kertaa varmaan pariin vuoteen tuli pidettyä illanvietossa hiuksia ponihännällä. Takapiiskassa rupee olemaan sen verran pituutta taas, että ponnarikin näyttää jo ihan kunnolliselta. Hyvä ilta siis!
Parin vuoden hiihtotauon jälkeen kaivoin monot ja sukset taas esiin. Tuuli ja aamulla satanut lumi olivat peittäneet ladun lähes kokonaan, joten rupesin availemaan sitä. Lopulta latu sitten loppui, ja homma meni improvisoinniksi. Kävin pyörähtämässä toisen kunnan puolella, omia latuja kulkien. Ihan mahtava reissu ja huomenna vielä uudestaan!
Neljä tuntia mikroluokassa istumista ja erinäisten kirjojen heittelyä edestakas. Word väittää, että 9 sivua valmiina. Harashoo ja terkkuja äidille!
"Tarinan
mukaan Vainio oli mökillä ryyppäämässä toverinsa Toivo Kärjen kanssa,
kun hänen piti laatia rakkauslaulu. Sanoitus syntyi jallupulloa
katsellessa" (Karkulehto 2011, 83).
Ystäväni Moona heitti mulle haasteen, jonka toiseen osioon vastailen nyt.
Moonan kysymykset:
1. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi voisi olla?
Kyniä sängyn alla. (Mulla eksyy kynät aina ihmeellisiin paikkoihin. Yöllä saattaa tulla jotain hienoa mieleen, joka on pakko kirjoittaa ylös. Sitten muistikirja ja kynät jäävät lojumaan sängyn viereen tai alle päiviksi.)
2. Mistä näit viimeksi unta?
En kyllä nyt muista. Olen viimeaikoina nähnyt tosi vähän mitään unia.
3. Mitä et koskaan haluaisi tehdä työksesi? Miksi?
Liukuhihnatyötä jossain tehtaalla en haluaisi tehdä. En ainakaan pitkää aikaa. Veikkaan, että työn tylsyys tekisi musta passiivisen ja tylsän itestänikin.
4. Erikoisin taitosi tai kykysi?
Osaan pyöräyttää alahuuleni ympäri sillai jännästi.
5. Jos saisit loppuelämäsi harrastaa vain yhtä liikuntalajia, mikä se olisi?
Ratsastus. Eläinten kanssa puuhastelu on aina ollut tärkeetä.
6. Mikä teki sinut tänään onnelliseksi?
Näin pitkästä aikaa veljentytärtä ja katottiin yhdessä Pasilaa. Saan olla tätinä ihan huikeelle tyypille!
7. Mikä kappale on jättänyt sinuun pysyvän muistijäljen? Miksi?
Tähän on vain yksi oikea vastaus:
Koska Lahti 2009-2010.
8. Mihin olet itsessäsi tyytyväinen?
Olen tyytyväinen siihen, että olen oppinut hyväksymään itteni, ja sitä kautta elämään omannäköistä elämääni. Ulkonäössä ehkä hiuksiini ja silmiini.
9. Mitä kannat aina mukanasi taskussa/laukussa?
Avaimet on aina mukana. Kännykkä, lompakko, huulirasva ja mp3-soitin useimmiten myös.
10. Mihin kaupunkiin tahtoisit Suomessa matkustaa? Miksi?
Paljon on tullut kierrettyä, mutta pohjoista olen nähnyt aika vähän. Rovaniemi vois olla semmonen seuraava reissukohde.
Tältäkö se tuntuu, kun kaikki menee putkeen? Kesätyö varmistui, edessä on paluu Lahteen, kandi etenee ja Imagen kannessa on yläosaton Jörn Donner. Paskasta tammikuusta tuli yhdessä päivässä aivan mahtava.
Lahes syksyl 2009.
Moona heitti mulle tämmösen haasteen. Avaudun nyt kaikille viidelle lukijalleni. Tai saattaa niitä olla pari enemmänki.
11 asiaa meikäläisestä
1. Olen perheeni ainoa tyttö. (Jos äitiä ei lasketa. Tai koiraa.)
2. Tarina kertoo, että isäni olisi päättänyt nimetä tyttärensä Pieni talo preerialla -sarjan Laura Ingallsin mukaan. Ainoana tyttärenä sain tämän kunnian. Isä ei ole myöntänyt, että tarina olisi totta.
3. Bravuurini karaokessa ei kuitenkaan ole Maija Vilkkumaan Ingallsin Laura. Itseasiassa se on mielestäni Vilkkumaan tuotannon paskimpia kappaleita.
4. Mulla on neljä veljeä.
5. Osaan nimetä lätkän sm-liigan joukkueet, tunnistan suurimman osan automerkeistä ja tiedän mikä on paitsio. Koska mulla on edelleen ne neljä veljeä.
6. Tiedän myös, että paitsio tarkoittaa eri asiaa jalkapallossa ja jääkiekossa.
7. Rakastan eläimiä, musiikkia, teatteria ja kirjoittamista yli kaiken.
8. Käyn lähikaupassa Reino-tohvelit jalassa. Kuulen siitä joskus vittuilua.
9. Tähän aikaan vuodesta menen kaupassa sekaisin siitä, että kiivit ovat niin halpoja. Ja vieläpä niin hyviä!
10. Olen pohjimmiltani ujo ja hiljainen. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen ylpeydeksi.
11. Joskus innostun kuitenkin laukomaan myös totuuksia ja väittelemään. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen iskuyritykseksi.
Nyt olen laiska ja jatkan noihin kysymyksiin vastaamista seuraavassa päivityksessä. Stay tuned!
+1. Se, että Hollannissa majaileva ystävä osti ihan älyttömän hienon pyörän, ja pääsen sekä tapaamaan kaveria että kokeilemaan pyörää toukokuussa. Rakkautta.
