Mitä kriitikkotouhuista jäi käteen?

Musella leiju lamppu Stadikalla kesällä 2013.

Olen saanut kesän ja syksyn aikana kunnian käydä enemmän musiikkikeikoilla kuin koskaan. Niiltä olen oppinut yhtä ja toista siitä, mitä on olla kriitikko.
Vaikka urani musiikkikriitikkona on aivan alkutaipaleella, haluaisin jakaa vähän tuntemuksiani hommasta. Keräsin kuusi ohjetta, joita olen toteuttanut tässä kahdeksan kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä.

Valmistaudu. Edes vähän. Kuten muillakin keikoilla, myös arvioitavaa keikkaa varten kannattaa kuunnella ainakin se uusin levy. Kyllä, luukutin Cheekin uusimman plätyn läpi pari kertaa ennen herran jäähallikeikkaa. Kiinnostuneet voivat muuten lukea arvion täältä.

Kriitikko kan ha kritiikki också.

Ole ennakkoluuloton. Rihanna ei ehkä ole suosikkiartistisi, mutta myyntiluvut ja listasijoitukset todistavat, että pari muuta kanssaeläjää saattaa olla kanssasi eri mieltä. Kriitikko saa myös fiilistellä keikkaa ja yllättyä positiivisesti. Kaikkeen ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Jos jokin keikassa tökkii, sen saa sanoa. Puhumattakaan totaalisesta flopista. Paska on paskaa, that's it.

Tämän siitä saa, kun kuuntelee Cheekiä ennen keikkaa.

Aisti ympäristöä. Kuulostele myös yleisön fiiliksiä keikalla, väliajalla ja keikalta poistuttaessa. Kohtaavatko ne omien tuntemustesi kanssa? Yleisöön ei voi sokeasti luottaa, mutta varta vasten artistin takia keikalle tulleet saattavat avartaa omaa suppeaa katsantokantaasi.

Opettele kirjoittamaan pimeässä. Kynän ja lehtiön lisäksi biisilista on kiva lisä. Jos artistin tuotanto on edes jokseenkin tuttua, pärjää tosin ilmankin.

Käy myös viihteellä. Älä tee keikoilla käymisestä pelkkää työtä vaan jätä välillä lehtiö kotiin ja käy fiilistelemässä live-musiikkia ilman turhaa painetta kirjoittamisesta.

Pidä itsesi tyytyväisenä ennen keikkaa. Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja käydä vessassa. Nauti keikasta.