Mitä kriitikkotouhuista jäi käteen?

Musella leiju lamppu Stadikalla kesällä 2013.

Olen saanut kesän ja syksyn aikana kunnian käydä enemmän musiikkikeikoilla kuin koskaan. Niiltä olen oppinut yhtä ja toista siitä, mitä on olla kriitikko.
Vaikka urani musiikkikriitikkona on aivan alkutaipaleella, haluaisin jakaa vähän tuntemuksiani hommasta. Keräsin kuusi ohjetta, joita olen toteuttanut tässä kahdeksan kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä.

Valmistaudu. Edes vähän. Kuten muillakin keikoilla, myös arvioitavaa keikkaa varten kannattaa kuunnella ainakin se uusin levy. Kyllä, luukutin Cheekin uusimman plätyn läpi pari kertaa ennen herran jäähallikeikkaa. Kiinnostuneet voivat muuten lukea arvion täältä.

Kriitikko kan ha kritiikki också.

Ole ennakkoluuloton. Rihanna ei ehkä ole suosikkiartistisi, mutta myyntiluvut ja listasijoitukset todistavat, että pari muuta kanssaeläjää saattaa olla kanssasi eri mieltä. Kriitikko saa myös fiilistellä keikkaa ja yllättyä positiivisesti. Kaikkeen ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Jos jokin keikassa tökkii, sen saa sanoa. Puhumattakaan totaalisesta flopista. Paska on paskaa, that's it.

Tämän siitä saa, kun kuuntelee Cheekiä ennen keikkaa.

Aisti ympäristöä. Kuulostele myös yleisön fiiliksiä keikalla, väliajalla ja keikalta poistuttaessa. Kohtaavatko ne omien tuntemustesi kanssa? Yleisöön ei voi sokeasti luottaa, mutta varta vasten artistin takia keikalle tulleet saattavat avartaa omaa suppeaa katsantokantaasi.

Opettele kirjoittamaan pimeässä. Kynän ja lehtiön lisäksi biisilista on kiva lisä. Jos artistin tuotanto on edes jokseenkin tuttua, pärjää tosin ilmankin.

Käy myös viihteellä. Älä tee keikoilla käymisestä pelkkää työtä vaan jätä välillä lehtiö kotiin ja käy fiilistelemässä live-musiikkia ilman turhaa painetta kirjoittamisesta.

Pidä itsesi tyytyväisenä ennen keikkaa. Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja käydä vessassa. Nauti keikasta.

Viisas mies

"Mä pidin sitten vähän lomaa, kun huomasin, etten oo pitkiin aikoihin pitäny. Olin sillai niinku..."
"Et tienny aamulla, mitä meinaat päivällä tehdä."
"Nii."

Yksi sapattivapaan tuotoksista, kasettilamppu!

Sapattivapaani on puolessa välissä. Moni kyseli, mitä teen. Vastasin: töitä ja opintoja.

Totuus on, että näiden lisäksi en oikeastaan mitään sen kummempaa. Paitsi että kirjoitan. Mutta on sellaisiakin päiviä, jolloin paperille ei tule yhtään ainutta riviä. Ne päivät ahdistavat. Kirjoittamisen takiahan mä tämän vapaani todella päätin pitää.

Mutta oikeastaan teen ihan samoja asioita, kuin Tampereellakin. Ja oikeastaan enemmänkin. Silti moni jaksaa yhä kummastella, miksi en tullut syksyksi opiskelupaikkakunnalle rellestämään.

Tapasin tänään fiksun herran, media-alan ihmisiä hänkin.

Yllä siteerattu pätkä on keskustelustamme. Myös seuraavat sanat ovat hänen suustaan:

"Mä olen ihan vapaaehtoisesti lomauttanut itseäni välillä ja tehnyt muita hommia. Oma vapaa-aika, se on vaan niin arvokasta."

Olen aika täpinöissä suunnitellut ensi kevättä. Älkää huoliko toverit.

Saattaa olla, ettei Tampere näe mua vielä silloinkaan.

All you need is ass

Olen koittanut edailla puolivalmiita tekstejäni tässä syksyn alussa. Tällä hetkellä työn alla on yksi päälle 60 liuskainen sekasikiö, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Mutta minähän perkele teen sen valmiiksi.

Toinen loppuun vietävä duuni olisi yksi näytelmäkässäri. Ei silläkään ole välttämättä tulevaisuutta, mutta valmiiksi sekin on saatava.

Kun kerran on aloitettu, niin ei tässä vaiheessa ruveta perääntymään.

Olen huomannut, että perselihakset ovat kaikki mitä tarvitsen. Tekstien läpikäyminen on aikaavievää ja työlästä. Varsinainen luova ideointi on jo tehty ja viety niinkin pitkälle, että nyt pitää vain kirjoittaa ja hioa. Ja sitten vielä vähän kirjoittaa ja hioa. Ja kirjoittaa.

Tämä käy ihan työstä.