All you need is ass

Olen koittanut edailla puolivalmiita tekstejäni tässä syksyn alussa. Tällä hetkellä työn alla on yksi päälle 60 liuskainen sekasikiö, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Mutta minähän perkele teen sen valmiiksi.

Toinen loppuun vietävä duuni olisi yksi näytelmäkässäri. Ei silläkään ole välttämättä tulevaisuutta, mutta valmiiksi sekin on saatava.

Kun kerran on aloitettu, niin ei tässä vaiheessa ruveta perääntymään.

Olen huomannut, että perselihakset ovat kaikki mitä tarvitsen. Tekstien läpikäyminen on aikaavievää ja työlästä. Varsinainen luova ideointi on jo tehty ja viety niinkin pitkälle, että nyt pitää vain kirjoittaa ja hioa. Ja sitten vielä vähän kirjoittaa ja hioa. Ja kirjoittaa.

Tämä käy ihan työstä.

Ei kyllästytä yhtään!

Musiikkia tulee kuunneltua aika kausiluonteisesti. Nyt on käynnissä sellainen kausi, että kuuntelen kappaleita, joihin tuskin kyllästyn ikinä kokonaan.

Ehdoton ykkönen on tämä:

Shrek-elokuvissa on aika hyvät soundtrackit, ja sieltä sitten bongasin Rufus Wainwrightin version kipaleesta. Pidin sitä aika pitkään parhaana versiona, koska en tiennyt paremmasta. Jeff Buckleyn veto on nykyään se ainoa oikea. Alkuperäinen Leonard Cohenin Hallelujah ei ikinä oikein uponnut. Muu Cohen kylläkin.

Yllätin itseni lukioaikana, ja aloin kuunnella Cohenin tuotantoa. Toi ääni on vaan mahtava. Lisäksi mulla oli pitkään haaveena omistaa sininen sadetakki. Haave kariutui, kun löysin vihreän takin halvemmalla. Biisi jäi, ja on yhä kovassa soitossa, kun haluan ihan vaan laittaa silmät kiinni ja olla.

Gösta Sundqvist laulaa itsemurhakandidaatista. Enough said. Kaikki Leevi & The Leavings iskee muhun enemmän tai vähemmän. Tää biisi on kuitenkin aina ollut ykkönen. Ei tällaista musaa voi tehdä kuin ihminen, joka kuuntelee kasettinsa väärin päin.

Olin viikonloppuna kattomassa Musen keikan stadikalla. Knights of Cydonia ei vaan kulu ikinä. Haluaisin, että tää biisi kuultaisiin mun häissä, synttäreillä, elämänkertaelokuvassa ja hautajaisissa. Jos biisit olisi toteemieläimiä, tää olisi ehdottomasti mun.

Kassut käyttöön

Aloitin kesän alussa pienen strömsöilyn. Olen nyt metsästänyt mustia, läpinäkyviä c-kasetteja pitkin kirppareita. Niitä on tullut liitettyä toisiinsa nippusitein 18 kappaletta. Vielä 12 uupuu.

Muut kirppiskävijät katsovat kummissaan, kun etsin maanisesti kasettihyllyjä. Kun löydän etsimäni, avaan joka ikisen kotelon. Hirveän usein sieltä paljastuu valkoinen tai kokonaan musta kasetti. Missio olikin yllättävän vaikea. Tällä hetkellä parhaaksi apajaksi on osoittautunut Kontti.

Hanke siis etenee pikkuhiljaa. Ehkä tuo on syksyllä valmis. Sitten kun vielä tietäisi, mitä noille koteloille tekisi.

Saatte kuvamateriaalia lisää, kun homma on valmis.

Pappojen konstit ja hitaat hissit

"Sänk din huvud."

Olen aloittanut taas kirjoittamisen. Tai jatkuvastihan mä kirjoitan, mutta nyt kaunokirjallista materiaalia vyöryy paperille enemmän kuin moneen kuukauteen.

Käytännössä olen editoinut vanhoja tekstejä ja kirjoittanut kasapäin uusia. En tiedä, mikä aivojeni lukoista on sulanut, mutta pieni muistikirja on talven aikana täyttynyt jos jonkinlaisista huomioista. Epämääräisiä merkintöjä löytyy muun muassa papan konsteista ja hitaista hisseistä.

Tietokoneelle on nimetty kansio kaikelle pöytälaatikkokamalle. Siellä on monta keskeneräistä tuotosta, josko jotain saisi valmiiksikin. Olen näköjään hyvä aloittamaan, mutta pitkäjänteinen työskentely tekstin kanssa ei meinaa vielä onnistua. Ehkä jonain päivänä nuokin raapustukset löytyvät jossain muodossa painettuna.

Synnytystuskia

Olen synnyttänyt viikon verran runoa. Pää näkyy, häntä ei. Luomisen tuskat ovat valtavat, mutta mikään ei auta. Se tulee, jos on tullakseen, tai sitten katoaa vuosiksi alitajuntaan. Niin käy joskus. Olen kerännyt näitä lapsiani kirjaan. Niitä on syntynyt jo muutaman kokoelman verran.

Monet sanovat, että luovuus kukkii parhaiten öisin. Se on osittain totta, silloin olemme usein yksin ajatustemme kanssa. Omat runoni syntyvät aina jonkinlaisessa vahvassa mielentilassa: olen vihainen, turhautunut, surullinen, todella iloinen tai krapulassa. Tai ihastunut. Ei ole lainkaan harvinaista, että uusien ihmisten astuessa elämääni, syntyy pääni sisällä säkeitä. Näin käy myös heidän poistuessa elämästäni.

Tämä nyt syntyvä runo on raastava. Olen koko ajan valmiina kirjoittamaan sen ylös. Mielessäni pyörii vain sanoja ja lauseita, joita yritän saada koottua yhteen. Se on kiehtovaa. Olen luovuuteni rajoilla taas kerran ja aion ylittää ne rajat.

Ehkä jo huomenna saan uuden lapsen.