Vaihdon jälkeinen jakomielitauti

Matkakertomus, kevät 2014, Pohjois-Irlanti, University of Ulster, Yhdistynyt kuningaskunta, Pohjois-Irlanti...

Mutta miten aloittaisin?

Pari päivää helteissä teki hyvää, mutta harmaa ja syksyinen sää on tällä hetkellä kotoisampi. Tuuli ei aivan yllä Irlannin lukemiin. Sade ja harmaus sen sijaan ovat sitä samaa.

Takana on kolme päivää Suomessa. Paluu meni samalla kaavalla kuin menomatkakin. Kello neljältä aamulla join pahaa kahvia. Saattajana oli tällä kertaa kaksi kämppistäni, jotka eivät halunneet päästää minua lähtemään yksin. Silmät kostuivat kaikilla. Parempia kämppiksiä en olisi voinut toivoa.

Taksikuski oli puheliaalla tuulella ja naureskeli 24 kiloiselle laukulleni. Dublinin-bussissa en pystynyt nukkumaan. Lennolla Köpikseen istuin kahden herran välissä, enkä kehdannut nukahtaa kummankaan olkapäätä vasten. Olisin luultavasti kuolannut jommankumman takin. Nojasin pääni etuistuimeen ja näytin krapulaiselta. Lennolla Köpiksestä Helsinkiin melkein itkin onnesta, kun sain lukea Hesaria. Kentällä oli rakkaita ihmisiä vastassa. Oli ihanaa palata kotiin.

"No miltä nyt tuntuu sitten olla kotona?"

En tiedä. Pari päivää perheen ja kavereiden kanssa ovat olleet ihania. Mutta en todellakaan osaa määritellä sitä olotilaa, joka nyt velloo. Samaan aikaan kaikki tuntuu sekä todella helpolta että todella omituiselta. Kun ihmiset kysyvät Irlannista, en tiedä, mitä pitäisi vastata ensimmäisenä. Tai tiedän. Mutta kerrottavaa olisi niin paljon.

Niin kuin se, että meri on joka päivä erivärinen. Tai se, että ihmiset ovat ällistyttävän kohteliaita. Haluaisin kertoa, että vuoret ovat upeita ja metsät niin vihreitä, ettet uskonut sellaisten olemassaoloon. Mutta mitkään sanat tai kuvat eivät oikeastaan kerro koko totuutta.

Ja Suomi. Koko maa tuntui eksoottiselta kun palasin. Huomasin kaivanneeni havumetsää ja aikaisin ulkona huutavia lintuja. Huomasin, että kello yhdeltä aamulla ei ole säkkipimeää vaan keskikesän vaalea pimeys. Huomasin, kuinka moni odotti paluutani, ja kuinka paljon olinkaan kaivannut perhettäni ja ystäviäni

Kai se sitten tuntuu hyvältä. Se kotona oleminen.

Päätös sinetöity

"Mä tiedän missä sä olet töissä! Sä olet siellä... Ahtialan marketissa!"
-Lahtelainen iskurepla vol. 2

"Mä tuun teille, mulla on iso."
-Lahtelainen iskurepla vol. 3

Kaikesta tästä huolimatta syksyn teema on: jäädä, kun pitäisi lähteä. Vapaus ja asunto järven rannasta houkuttelivat liikaa.

Olen kuullut ihmeiden kaupungista

"Lyö mua." "En mä nyt lyö, sori." "No ota mut sit yöks sun luo."
-Lahtelainen iskurepla

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Esimerkiksi Lahti.

Kotiuduin sunnuntaina. Autot ajavat edelleen päälle. Radiomäkeä kiertää edelleen joukko tuulipukukansaa. Spurgut istuvat edelleen näköalapaikalla. Nuoret hengaavat edelleen Triossa. Mun  mielestä täällä on edelleen jotenkin kodikasta. Sillai kierolla tavalla.

Ja mä olen taas samassa tilanteessa, kuin viimeksi täällä asuessani. Kesä on edessä ja tulevaisuus auki.

Tähän otsikoksi se, mitä Terminaattori sanoo

Tältäkö se tuntuu, kun kaikki menee putkeen? Kesätyö varmistui, edessä on paluu Lahteen, kandi etenee ja Imagen kannessa on yläosaton Jörn Donner. Paskasta tammikuusta tuli yhdessä päivässä aivan mahtava.

Lahes syksyl 2009.

Moona heitti mulle tämmösen haasteen. Avaudun nyt kaikille viidelle lukijalleni. Tai saattaa niitä olla pari enemmänki.

11 asiaa meikäläisestä

1. Olen perheeni ainoa tyttö. (Jos äitiä ei lasketa. Tai koiraa.)

2. Tarina kertoo, että isäni olisi päättänyt nimetä tyttärensä Pieni talo preerialla -sarjan Laura Ingallsin mukaan. Ainoana tyttärenä sain tämän kunnian. Isä ei ole myöntänyt, että tarina olisi totta.

3. Bravuurini karaokessa ei kuitenkaan ole Maija Vilkkumaan Ingallsin Laura. Itseasiassa se on mielestäni Vilkkumaan tuotannon paskimpia kappaleita.

4. Mulla on neljä veljeä.

5. Osaan nimetä lätkän sm-liigan joukkueet, tunnistan suurimman osan automerkeistä ja tiedän mikä on paitsio. Koska mulla on edelleen ne neljä veljeä.

6. Tiedän myös, että paitsio tarkoittaa eri asiaa jalkapallossa ja jääkiekossa.

7. Rakastan eläimiä, musiikkia, teatteria ja kirjoittamista yli kaiken.

8. Käyn lähikaupassa Reino-tohvelit jalassa. Kuulen siitä joskus vittuilua.

9. Tähän aikaan vuodesta menen kaupassa sekaisin siitä, että kiivit ovat niin halpoja. Ja vieläpä niin hyviä!

10. Olen pohjimmiltani ujo ja hiljainen. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen ylpeydeksi.

11. Joskus innostun kuitenkin laukomaan myös totuuksia ja väittelemään. Täysin vieraassa seurassa joku saattaa kokea sen iskuyritykseksi.


Nyt olen laiska ja jatkan noihin kysymyksiin vastaamista seuraavassa päivityksessä. Stay tuned!

Takaisin betonikaupunkiin. Pliis.

Oon löytäny omituisen uuden puolen itsestäni tällä viikolla. Sen sijaan, että haluaisin lähteä, haluankin palata. Haluan tosi kovasti palata.

Hommat menee niin kuin niiden on tarkoitus mennä.