Kahlausta hevosen kanssa ja ilman

Kuluneet viikot ovat olleet niin täynnä tekemistä, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin. Viikon reissu Lontooseen huhtikuussa oli unelmien täyttymys. Kävimme jenkkivaihtari Kelseyn kanssa läpi läjän museoita ja turistikohteita. Suosikiksi nousi modernin taiteen museo Tate Modern, jossa oli makeita Dalín ja Monet'n maalauksia. London Eye, Madame Tussaudsin vahakabinetti ja Tower of London on nyt myös yliviivattu lusikkalistalta.

Amerikkalainen modernin taiteen museossa. Excited.

Suomalainen modernin taiteen museossa. Not impressed.

Lisäksi yksi mahtava päivä tuli vietettyä Hyde Parkissa, josta tuli yksi suosikkipaikoistani maailmassa. Lontoolaiset tykkäävät näemmä kahlata, sillä vastaan tuli parikin lähdettä, joissa sai luvan kanssa kahlata. Dianan muistomerkki Hyde Parkissa oli yksi, ja tietenkin sinne täytyi mennä käppäilemään.

A wee Tom!

Koko reissun kruunasi Wicked-musikaali Apollo Victoria -teatterissa. Kovana musikaalifanina en voi muuta kuin ylistää koko tuotantoa. Aivan mahtavia laulajia, biisejä ja tehosteita, eikä juonikaan hassumpi ollut. Seuraavalla kerralla haluaisin nähdä Leijonakuninkaan. Tällä kerralla se oli rahapussille hieman liian hintava sijoitus. Tai no. Eihän Lontooseen nyt säästämään mennäkään.

Joutsenet otti chillisti.

Oravat tulivat melkein syliin.

Tässä on mies makuuni. Paljon koiria ulkoilutettavan ja noin.

Käytin matkalla myös aikaa Kelseyn valistamiseen. Ystäväni nimittäin lensi reissumme jälkeen Suomeen tapaamaan perhetuttujaan. Annoin hänelle mukaan listan paikoista, joissa hän voisi vierailla ja piirroksen tärkeimmistä muumihahmoista.

Hyde Parkissa on ihmisen hyvä olla.

Lopulta palasin rahattomana ja väsyneenä takaisin Belfastin kautta Jordanstowniin. Vappuaaton nukuin ja selasin kateellisena ystävieni lähettämiä vappukuvia sosiaalisessa mediassa.

Viikko Lontoon-reissun jälkeen lähdin kohti pohjoista, Ballymoneyn kylää. Tarkoituksenani oli viimein toteuttaa yksi unelma, ratsastusvaellus Irlannin  nummilla. Ja mikä vaellus se olikaan!

Vastassa tallilla oli hauska jamppa, Danny. Hän tutustutti minut nopeasti ratsuuni Philipiin ja nappasi itselleen tallista mukaan Maxin. Molemmat hevoset olivat aika järeitä kavereita. Heti kun pihasta päästiin, Danny kysyi, olenko valmis ravaamaan. No mikä ettei, eipä kaveri paljon aikaillut. Pian jo laukkailimmekin pitkin vehreää rinnettä, kahlasimme vedessä, ylitimme puroja ja nousimme jyrkkiä penkereitä ylös. Välillä Danny ja Max haastoivat meidät kiitolaukkaskabaan. Siitä olikin muutama vuosi, kun olen viimeksi ottanut kunnon kisan.

Mistään klassisesta ratsastuksesta ei siis todellakaan ollut kyse. Oikeastaan Philipillä ratsastamiseen ei olisi mitään sen kummempia taitoja tarvinnutkaan, kunhan vaan pysyi selässä. Heppa osasi koko vaellusreitin aika tarkalleen. Ja mitkä maisemat huipulta olikaan! Danny tosin harmitteli, että keli oli aika sumuinen ja jonkin verran satoikin. Hyvällä kelillä huipulta olisi nähnyt Dubliniin saakka.

Koko ratsastusreissu oli siis todellakin buukkaamisen arvoinen, ja jos joskus palaan Pohjois-Irlantiin, menen ehdottomasti uudestaan!

Lopulta on tunnustettava, miksi kirjoitan tätä viestiä juuri nyt. Syy löytyy koeviikoista, ne alkoivat viime maanantaina. Toinen kokeistani on jo takana, toinen on edessä keskiviikkona.

Ja nytkin pitäisi oikeasti olla kertaamassa.

Hyvin käytetyt neljä tuntia

Seikkailun alusta saakka olen halunnut nousta läheiselle harjulle, jossa sijaitsee Knockagh-monumentti. Monumentti on pystytetty kaikille Antrimin kreivikunnan sotilaille, jotka taistelivat maailmansodissa. Mutta itse monumentti ei ollut se pääasia, jonka vuoksi halusin kiivetä. Syy oli tämä:

Wow.

Näkymä harjulta on sanoinkuvaamattoman upea! Lähdimme seikkailemaan alkuiltapäivästä ja olimme perillä kahden tunnin patikoinnin jälkeen. Nousua Jordanstownista huipulle on melkein yhdeksän kilometriä. Välissä tietysti pysähdyimme silittelemään hevosta ja kuvaamaan lampaita.

Tämä kaveri oli hyvin seurallinen.

Tie monumentille kiertelee maaseudun keskellä. Matkan aikana tuli siis nähtyä paljon niittyjä, peltoja ja idyllisiä valkoisia maaseutumökkejä. Mutta kaikkein paras hetki oli se, kun maisema huipulla avautui eteen.

JES!

Huipulla tuli istuttua tovi ja seurattua, kuinka Skotlannin-laiva eteni hitaasti kohti Belfastia. Lopulta aurinko alkoi laskea, joten oli aika suunnata kohti kotia.

Alamäki oli helpompi.

Reissu tuntuu jaloissa vielä seuraavana päivänäkin. Yksi rakko kantapäässä ei kuitenkaan pilaa sitä tunnetta, kun katson luennolla ikkunasta ulos ja näen Knockagh-monumentin harjun huipulla. Hitto. Mähän kävin tuolla!

Monumentille pääsee myös autolla, jos kävely ei kiinnosta.

Tätä Laura harrasti ulkomailla! Katso kuva!

Anteeksi, otsikko sattoi aiheuttaa jollekin vähän erilaisia mielikuvia. Tässä nyt se kuva:

Viikon lomareissu Hollantiin oli mitä onnistunein. Ystäväni on kevään ajan asunut ja opiskellut Zwollessa. Kaupunki sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Amsterdamista itään. Meikäläinen ei ole matkannut yksin ulkomailla, joten itsensä junaileminen kaupungista toiseen oli uusi kokemus. Junan ikkunasta näkyi hauskoja taloja, vihreitä lehtoja ja eläimiä. Paljon eläimiä.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme Utrechtissa, maan keskiosassa sijaitsevassa opiskelijakaupungissa. Kiertelimme kanavan varrella kaupoissa ja kävimme syömässä pannukakkua. Ehdoton suosikkikatu tuli vastaan pienen kiertelyn jälkeen. Samalta kadulta sai luomujäätelöä (joita teki kuuma mies), näyttäviä printti t-paitoja (joita painoi kuuma mies) ja uuteen uskoon tuunattuja kierrätysvaatteita (joita myi kuuma mies). Viimeisimmän kaupan löytää täältä. Olisin halunnut ostaa rekit tyhjiksi.

Viikonloppu kului juhliessa ja Zwolleen tutustuessa. Sunnuntaina suuntasimme paikallisen nuorisoteatterin teatterifestivaaleille. Ohjelmassa oli komedia venäläisistä, monologinäytelmä ja kantaaottava draama. En voi väittää, että puheesta olisin ymmärtänyt mitään, mutta teatterin kieli on maailmanlaajuinen. Yllättävän hyvin teoksissa pysyi kärryillä pelkästään fysiikkaa, liikettä ja puheen painoja seuraamalla.

Maanantai olikin sitten pitkään kaivattu pyöräilypäivä. Hollannin pyöräkaistat ovat silkkaa rakkautta. Maassa pyöräilevät aivan kaikki, pukumiehistä perheenäiteihin. Lähdimme läheiseen pikkukylään palloilemaan, ja matkalla piti pysähtyä silittämään heppoja. Takaisin tullessamme poikkesimme puistossa paijaamassa aasia, vuohia ja kilejä. Puiston laama oli ainoa otus, joka ei lämmennyt lähentely-yrityksillemme. Ei, vaikka annoimme sille hurmaavan nimen: Matias.

Reissusta jäi hyvä mieli, pullo viiniä ja kaksi pussia stroopwafeleita, joista toisen olen jo onnistuneesti tuhonnut.

Heppatyttö tekee mitä vaan

Historiani hevosten parissa on pitkä. Ensimmäisen kerran istuin oikean hevosen selässä 4-vuotiaana, säännöllinen harrastuksesta tuli 9 vuoden kypsässä iässä. Lena Forsbergin mukaan mulla on siis takanani aika pitkä johtajakoulutus.

Kun luin näitä tutkimustuloksia ensimmäisen kerran, olin innoissani. Nyökkäilin jokaiselle lauseelle. "Tallilla työskentely on ainutlaatuinen johtajakoulutus nuoruusvuosina." Totta. Hevosten kanssa täytyy olla varma ja määrätietoinen. Joka ratsastustunnilla hoetaan: "Sä olet pomo."

"Hevostytöt olivat valmiita ottamaan enemmän vastuuta, kuin muut tytöt." Totta. Hevosista huolehtiminen on vastuullista työtä, erityisesti jos hoidettavana on jonkun muun hevonen.

Luin tekstin uudestaan.

"Vanhemmat hevostytöt oppivat johtamaan nuorempiaan." Totta. Osittain. Vanhemmat myös oppivat vittuilemaan nuoremmille ja vahtimaan, etteivät nämä tee pienintäkään virhettä tallitöissä.

Teksti sai mut pohtimaan, mitä olen tallihistoriani aikana oppinut. Opin hoitamaan hevosia, putsaamaan karsinoita, ratsastamaan, ajamaan, juoksuttamaan, lakaisemaan, putsaamaan varusteita, rakentamaan sähkölanka-aidan ja latomaan heinäpaaleja. Kaikki hyödyllisiä hevosnaistaitoja.

Lisäksi opin haravoimaan, kitkemään rikkaruohoja, maalaamaan aitoja, pesemään ikkunoita, poimimaan mansikoita ja hidastamaan kuusien kasvua vuosikasvustoja repimällä. Elämässä yleishyödyllisiä taitoja.

Silti muistan huokaisseeni onnesta, kun vaihdoin yksityistallille ja aloin vuokrata hevosta. Sainpahan lapata paskaa kerrankin rauhassa.