Korjausta vaille valmis

Noin nimesin viimeisimmän kanditiedostoni. Eilisen seminaarin jälkeen sen huomasi, että kannatti uhrata yksi viikko pelkästään näpyttelylle. Nyt en enää millään jaksaisi enkä ehtisi tehdä isompia muutoksia tuohon työhön. Tässä on vähän muutakin ajateltavaa.

Viikon päässä häämöttää nimittäin muutto radiomastojen juureen! Aion korkata kesän vähän ajoissa, vaikka työt alkavatkin vasta vapun jälkeen. Maisemanvaihdos tulee todellakin tarpeeseen.

Kulttuuria, kevättä ja... kandia

Aluksi voisi vähän hehkuttaa. Viime vuonna olin pääsiäisen Edinburghissa, tänä vuonna Oulussa. Melkein sama asia, ainakin yhtä hauskaa oli molemmissa paikoissa. Oulun keskustaan tuli tutustuttua pikkasen paremmin kuin aikaisemmilla reissuilla. Jos bongasit kiirastorstaina jonkun joraamassa Oulussa hirveässä yöpaidalta näyttävässä retkussa ja paljettishortseissa, se olin luultavasti minä. Että terve vaan.

Viime perjantaina kävin katsomassa Riihimäen teatterissa Fucking Åmålin. Veljelläni oli oma lusikkansa siinä sopassa, joten pakkohan näytelmää on kehua. Ainakin musiikkipuoli oli hyvin valittu. Red Hot Chili Peppers lämmittää aina sydäntä! Harmi vain, että viimeiset esitykset menivät viime viikonloppuna. En ehtinyt sen kummemmin mainostaa.

Lauantaina kävin ystäväni kanssa Pispalassa valokuvaamassa. Toi keväinen sää ja aurinko saavat kyllä hymyn huulille. Illalla olikin sitten vuorossa lisää kulttuuria, kun kävin toisen ystäväni kanssa katsomassa Hurriganes-musikaalin. Aika energistä menoa oli lavalla. Täytyy sanoa, että yllätyin Palatsin esityksen laadukkuudesta. Mulla on jostain syystä ollut sellainen käsitys, että niiden musikaalit ovat jotenkin silppuisia, pelkkiä musaralleja. Itseasiassa Hurriganes oli ihan kompakti paketti ja pysyi hyvin koossa. Ja tietysti sieltä jäi korvamatoja seuraaville päiville.

Ai niin. Kandi. Se voi ihan paksusti. Viikko aikaa semmaan. Tykitetty on.

Herkut serkut Mansessa

Kuka väittää että suku on pahin? Hahaha.

Viikonloppuna pääsin emännöimään jo keväiseksi perinteeksi muodostunutta serkkutapaamista. Vuodesta 2009 saakka olemme tavanneet Tampereella tai Huittisissa, ja lähes poikkeuksetta meininki on ollut huikea. Niin tälläkin kertaa.

Täytyy sanoa, että myöhästyin vähän koko tapaamisen kanssa, ja tarjottavien suunnittelu jäi puolitiehen. Onneksi perinteinen salaatin ja patongin yhdistelmä pelasti, samoin vieraiden tuomat eväät. Muutenkin olen vähän sellainen stressittömämpi bile-emäntä. Siksi olenkin aika laiska suunnittelemaan tarjottavia ja ohjelmaa. Luotan liikaakin siihen, että vieraat viihdyttävät toisiaan. No, tällä porukalla se onnistuukin, kun kuulumisia päästään vaihtamaan kunnolla suunnilleen kerran vuodessa. Puhuttavaa siis riitti.

Jatkopaikan kanssa arvottiin jonkin aikaa. Kävimme ensin Rumassa kurkkaamassa, mutta päädyimme lopuksi Miamin kautta Hullun poron tanssilattialle. Pitkästä aikaa tuli jorattua Spaissareita ja Bäkkäreitä oikein fiiliksellä. Eikä hiuksetkaan olleet koko aikaa tiellä. Ekaa kertaa varmaan pariin vuoteen tuli pidettyä illanvietossa hiuksia ponihännällä. Takapiiskassa rupee olemaan sen verran pituutta taas, että ponnarikin näyttää jo ihan kunnolliselta. Hyvä ilta siis!

Latu auki!

Parin vuoden hiihtotauon jälkeen kaivoin monot ja sukset taas esiin. Tuuli ja aamulla satanut lumi olivat peittäneet ladun lähes kokonaan, joten rupesin availemaan sitä. Lopulta latu sitten loppui, ja homma meni improvisoinniksi. Kävin pyörähtämässä toisen kunnan puolella, omia latuja kulkien. Ihan mahtava reissu ja huomenna vielä uudestaan!

Väliaikapäivitys

Neljä tuntia mikroluokassa istumista ja erinäisten kirjojen heittelyä edestakas. Word väittää, että 9 sivua valmiina. Harashoo ja terkkuja äidille!

"Tarinan mukaan Vainio oli mökillä ryyppäämässä toverinsa Toivo Kärjen kanssa, kun hänen piti laatia rakkauslaulu. Sanoitus syntyi jallupulloa katsellessa" (Karkulehto 2011, 83).

Jumansviidu!

Lauantaina oli vuoden huikeimmat bileet, eli ainejärjestön vuosijuhla. Sai taas laittautua, syödä hyvin ja jorata aamuun asti. Sunnuntain pekooniinkääriytymispäivän jälkeen olikin sitten aika herätä todellisuuteen.

Tänään täytyi käydä kopioimassa parikymmentä juttua tutkimusaineistoksi kandia varten. Lehtisalissa sitten selailin tilaamiani kellastuneita Iltsikoita ja kilpailin kopikoneesta erään toisen kandiaan vääntävän kanssa. Illalla tää projekti valtasi mun huoneeni pinta-alasta suurimman osan. Lattialla lojuu kirjoja, monisteita ja muuta sälää. Ei mitään järjestelmällisyyttä tässäkään hommassa.

Että terveisiä vaan äidille, joka aikanaan motkotti jo epäsiististä työpöydästä. Pöytä on siisti, mutta sen ympärystä ei.

Wanhojen humpat

Pikkuveljeni tanssi tänään vanhojen tanssit. Oli hauskaa istua katsomossa. Tai en oikeastaan paljon istunut, kun annoin kameran laulaa. Ei ole pitkään aikaan tullut kuvattua, joten otin tämän reissun ihan kuvaustreenin kannalta. Tuollainen sali on aika kamala paikka valokuvaamiselle, kun apuna ei ole esimerkiksi ulkoista salamaa.

Hetken ehti myös nostalgisoida omia vanhojaan. Niistä on vasta viisi vuotta. Silti tuntuu siltä, että omista tansseista on ikuisuus. Sitä on tullut tehtyä niin paljon kaikkea lukion jälkeen. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten tanssien pukumuoti on muuttunut. Meillä monella oli tylliunelmia ja värikkäitä, yksinkertaisia mekkoja. Nyt lattialla näkyi paljon kapealinjaisia pukuja, strassikoristeita ja jopa läpinäkyvää kangasta.

Ja valssina hei tää!

Hyvää ystävänpäivää!