Wanhojen humpat

Pikkuveljeni tanssi tänään vanhojen tanssit. Oli hauskaa istua katsomossa. Tai en oikeastaan paljon istunut, kun annoin kameran laulaa. Ei ole pitkään aikaan tullut kuvattua, joten otin tämän reissun ihan kuvaustreenin kannalta. Tuollainen sali on aika kamala paikka valokuvaamiselle, kun apuna ei ole esimerkiksi ulkoista salamaa.

Hetken ehti myös nostalgisoida omia vanhojaan. Niistä on vasta viisi vuotta. Silti tuntuu siltä, että omista tansseista on ikuisuus. Sitä on tullut tehtyä niin paljon kaikkea lukion jälkeen. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten tanssien pukumuoti on muuttunut. Meillä monella oli tylliunelmia ja värikkäitä, yksinkertaisia mekkoja. Nyt lattialla näkyi paljon kapealinjaisia pukuja, strassikoristeita ja jopa läpinäkyvää kangasta.

Ja valssina hei tää!

Hyvää ystävänpäivää!

HÄN on täällä tänään!

Jipii! Kävin noutamassa uuden työkaverini postista tänään. Kyyditsin hänet ammattimaisesti pyöräntarakalla kotiin, ukkosen säestämänä tietenkin. Paketista kuoriutui oikein näppärän oloinen kaveri.

Ensivaikutelma on pelkkää positiivista. Nyt muistan, miksi pidän Nikonista enemmän kuin Canonista. Muotoilu sopii meikäläiselle paremmin, samoin ohjelmisto. Uusi tuttavuus on myös yllättävän kevyt. Se on oikeastaan vain plussaa. Mitään järjettömän painavia settejä en voi mukana kantaakaan, kun päätyönä on kuitenkin se kirjoittaminen. Ja onhan kuvauksen harrastaminenkin mukavampaa keveiden kantamusten kanssa.

Millaista kuvaa tämä veijari sitten ottaa. Vertailun kohteena on vanha Lumixini, tavallinen digikamera.

Vasemmalla siis Lumixin kuva, oikealla Nikon.

Hauska huomata, että yllättävän vähän tuo vanha patu häviää järkkärille. Toisaalta vanhan kanssa kun on työskennellytkin enemmän, niin säädötkin ovat vähemmän keturallaan.

Mitään muotiblogia en aatellu alkaa pitää. Mulla vaan on aika vähän kuvauskohteita täällä. Samaan hengenvetoon ajattelin mainita, että etualalla on uudet Vagabondit.



Viikonloppuna Nikke pääsee todelliseen testiin, kun yritän kuvata ylienergistä koiraamme.