Sitä sivistyssanakirjalla otsaan, joka...

Yliopisto on oma pikkuinen maailmansa keskellä kaupunkia. Niin kuin muissakin maissa, omassa pienessä maailmassa on oma kielensä, tiede. Niskavillat nousevat pystyyn kun ajattelenkin niitä ihmisiä, jotka kultivoivat sivistyssanoja ympäriinsä ja jäävät odottamaan että ne kasvavat.

Faktahan on, että viestintä on tarpeeksi hankalaa ilman noita kömpelöitä, vierasperäisiä sanoja. Erityisesti näitä sanoja jakelevat humanistit, mutta siihen syyllistyvät myös sosiologit, informaatiotieteilijät ja toimittajat. Niin, itsekin syyllistyin tähän syntiin viime kesänä livauttaessani lehtijuttuun sanan interiöö. Arvatkaapa, sainko selittää sanaa myöhemmin jutun lukeneille? Hyvä kun itse ymmärsin, mitä olin sanalla tarkoittanut.

Kerran törmäsin junassa kahteen humanistiin, jotka keskustelivat siitä kuinka toisen intellektuelli poika oli hyvin kiinnostunut historiasta ja psykologiasta. Sain sellaisen käsityksen, että hädin tuskin 10-vuotiaan pojan sofistikoitunut äiti oli innoissaan passittamassa poikaansa Humanistiseen tiedekuntaan. Sielutiede ei äidin mielestä ollut tarpeeksi interesantti ala. Mies nyökkäili ja totesi että hänen argumenttinsa olivat similaareja, sillä postmodernissa yhteiskunnassa täytyy tietää mitä puuhailtiin satoja vuosia sitten. Vastapäinen matkustaja pyöritteli okuluksiaan, minun orikseni nurkat nousivat ylöspäin.


Luentosalissa, väittelytilanteessa ja niin kutsutussa akateemisessa keskustelussa nämä sanat saavat juoksennella mielestäni niin paljon kuin jaksavat. Mutta ei sitä salakieltä tarvitse arkipäivän tilanteissa viljellä, ellei sitten oikeasti halua puhua salaisuuksiasi kovaan ääneen julkisella paikalla. Silloinkin voi kokeilla konttikieltä.

Sivistyssanojen viljeleminen. Pedanttia, sanon minä.

Blogi is back - Blogi on selkä

Kesä oli ja kesä meni. Nyt ehtii taas palata blogin pariin. Sitä ennen kertaan vielä kesää hetken.

Helteisimmän vuodenajan leikin blondia Miinan montun kesäteatterissa, pyörin ympäri maakuntaa tehden paikalliseen lehteen juttuja ja viihdytin vanhuksia kunnan palveluyksikössä. Kaiken lisäksi opettelin katsomaan maailmaa seitsämän kuukautta vanhan koiranpennun silmin. Eli hauska, antoisa, työntäyteinen ja muistorikas kesä on nyt takanapäin.

Näin syksyllä muutokset ovat aina ajankohtaisia. Niinpä minäkin otin ja muutin Nääsvilleen! Hupsista.

Täällä opiskelen nyt siis tiedotusoppia yliopistossa. Lahden viehättävä ja hyvinkin intiimi kommuunielämä on taakse jäänyttä aikaa. Nyt asutan yksikseni vinttikämppää mitä viehättävimmällä puutaloalueella. Asunto saikin juuri ansaitsemansa kaksipäiväiset tuparit ja palovaroittimen. Tämä alue on muuten lapsiperheiden mekka, joten yritän olla kunnollinen.

Tampereesta en osaa vielä sanoa paljoakaan. Oikein lupsakka paikka.

Yliopistosta taas osaisin sanoa jo paljonkin, mutta se jääköön nyt johonkin toiseen kirjoitukseen.
Eli hengissä ollaan.

Kaikki muuttuu

Viime lauantaina musta tuntui siltä, kuin olisin palannut ajassa vuoden taakse päin. Tämän tunteen aiheutti kaikki se, mitä päivän aikana tein. Olin teatteriharkoissa montussa. Kävin ratsastamassa ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Kotona odotti koira, odottaa yhä.

Edessä on kahden viikon päästä muutto takaisin kotiin, maaseudulle. Pikkuhiljaa olen vienyt tavaroita pois täältä Lahden kodista ja valmistautunut samalla henkisesti lähtöön. Niin. Kaksi kotia. Tai oikeastaan ei yhtään kotia. Tämä kevät on ollut omituista reissaamista näiden kahden paikan välillä. Kolmas koti voisikin olla VR:n taajamajuna.

Mulla on suuret odotukset kesää kohtaan. Saan tehdä toimittajan hommia, ratsastaa, näytellä ja opettaa uudelle koiralle elämän perusteita. Kun ynnäilen asioita näin yhteen, se tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. Lisätään tähän nyt vielä se kirjan kirjoittaminen ja pianon pimputus.

Silti multa puuttuu jotain. Multa puuttuu tämä toinen koti, missä olen nyt vuoden ajan asustanut. Ennen kaikkea, multa puuttuu nämä ihmiset, joita täällä olen tavannut.

Paluu kevääseen 2009 loppui, kun vietimme lauantai-iltaa näiden ihmisten kanssa. Vaikka tuntuukin siltä, ettei mikään olisi muuttunut, kaikki on muuttunut.

Loman loppu

Lähdin eilen Hai-saappaat jalassa metsään. Tarkoituksena oli kiivetä harjun päälle, mutta polku (tai polun tapainen kengänjälkien sarja) loppui puolivälissä matkaa. Hanki kantoi mukavasti, mutta sitten kun se ei enää kantanut.... Lunta oli polveen asti. Päädyin sitten harjun yli pururadalle. Kamera oli matkassa, joten tuli otettua muutama arktinen kuva muun muassa Ykslammessa pulppuavasta kuumasta lähteestä. Vähän rennompi meininki (ja teksti) tällä kertaa. Huomenna takaisin kaupunkiin.

Kui mää taas tän joutusi?

Mun ei pitänyt lähteä tänä vuonna mukaan kesäteatteriin. Ei pitänyt. Mutta niin siinä vain kävi, että lupauduin. Veri vetää lavalle.

Kun minulle tarjottiin roolia, olin aika varma, etten lähtisi mukaan. Ajattelin viettää kesäni jossain ihan muualla, mahdollisesti toimittajan hommia tehden. Minut houkuteltiin viekkaasti käymään ilmaisutaidon kurssilla. Lupauduin. Ehkäpä menen katsomaan, mitä siellä tänä vuonna tapahtuu. Ja onhan se hyvää preppausta tulevia esittävän taiteen pääsykokeita varten.

Huomasin käyväni joka tunnilla. Ohjaaja kysyi tunnin lopussa, oletko tulossa kesällä? En tiedä. Seuraavan tunnin lopulla kysymys toistui. Ehkä, en tiedä. Ja taas sama rumba. Kyl mä varmaan, mut en tiedä vielä. Sitten mulla olikin jo plari edessä.

Ensimmäistä kertaa "teatteriurani" aikana mulla on rooli tiedossa näin aikaisessa vaiheessa. Ja uskokaa tai älkää, rooli on juuri se, mitä olen näiden kesien aikana halunnut tehdäkin. Se on isompi kuin aikaisemmat työt ja karikatyyrisempi. Mutta ennen kaikkea se, millaisen kehityskaaren kyseinen hahmo kokee näytelmän aikana, teki minuun vaikutuksen.

Niinpä suostuin. Tiedän, että kesästä tulee työläs, mutta alan jo tottua siihen. Kyllähän sitä ehtii kesätoimittajan hommia tehdä vastaisuudessakin.

Mutta tuollaista roolia ei ehkä ehdi.

Klassinen vallankumous

Olin tänään Iittalassa seuraamassa televisiojutun tekoa. Ala-asteelle saapui Hämeenlinnan kaupunginorkesteri, joka esiintyi koululaisille. Ajattelin, että hohhoijakkaa, taas sitä yritetään sivistää lapsia.

Itse en ole koskaan ollut klassisen musiikin ystävä. Rakastan lyriikoita ja riimejä, ja niitä harvemmin löytää perinteisestä klassisesta musiikista. Suhteeni klassiseen musiikkiin ei ole koskaan ollut lainkaan niin intohimoinen, kuin klassikkokirjoihin tai -näytelmiin. I did not have any relations with that music.

Kun orkesteri aloitti soittamisen, koin jonkinlaisen valaistumisen. Mieleeni ei tulvinut se sama tunne, joka minulla oli ala- ja yläasteella vastaavanlaisina teemapäivinä. Sen sijaan aloin muistella musiikintunneilla opittuja asioita klassisesta musiikista. Pääni täyttyi termeistä. Tuo on ykkösviulu, tuo kakkosviulu, Vivaldin neljä vuodenaikaa, Tsaikovskin Joutsenlampi, Mozartin Eine Kleine Nachtmusic... Finlandia Edvin Laineen Tuntemattomassa Sotilaassa... Yritin hillitä itseni, etten vain alkaisi riehua ympäri salia.

Muu yleisö ei ollut lainkaan niin innoissaan. Joku kuunteli korvalappustereoita, toiset juttelivat. Teki mieleni ravistaa osaa niistä pikkuisista. "Ettekö te huomaa, mitä teidän edessänne tapahtuu?!"

Ehkä se ei olisi ollut tarpeellista. Minäkin koin tällaisen heräämisen vasta parikymppisenä, toiset kokevat sen myöhemmin, toiset eivät koskaan.

Spotify on soittanut tänään Beethovenia, Debussya, Chopinia ja tietenkin Sibeliusta.

Kevään kovimmat kilpailut

Vuoden verisimmät taistot ovat alkaneet!!! Ensimmäinen niistä on kesätyöpaikan haku. Samoja paikkoja hakevat yläasteikäiset pikkunulikat, ylioppilaaksi itsensä taistelleet epäpätevät jauholakit (allekirjoittanut), työttömät "mulle kelpaa ihan mikä vaan" -tyypit ja tietysti liian hyvin kouluttautuneet rohvessoorit. Työnantajilla on mistä valita.

Jos jotain työn hakemisesta on oppinut, niin kolme asiaa ovat äärettömän tärkeitä:

1. Ole ajoissa! Ensimmäiset paikat viedään käsistä jo ennen joulua. Sen sain oppia tänä vuonna.
2. Älä ole liian varma itsestäsi. Työnantajat rakastavat jahkailua. "Kyllä tää aika varmalta näyttää, että saat tän homman..." Ja viikon päästä puhelu: "Lohduttaako yhtään, että olit toiseks paras?" Tartu JOKA IKISEEN tilaisuuteen. Tämän opin viime vuonna.
3. Älä nirsoile, kranttuile yms. Siivoaminen ei ehkä ole kaikkein hauskinta hommaa, mutta hällä väliä! Se on helppoa ja siitä saa rahaa sekä kokemusta. Hienommat hommat on säästetty työnantajien sukulaisille. Tämä tuli selväksi pari vuotta sitten.

Seuraava kilpajuoksu alkaakin sitten loppukeväästä, kun korkeakoulujen pääsykokeet alkavat. Näistä paikoista taistelevat kaikki samat ryhmät kuin kesätöistäkin. Paitsi ne yläasteikäiset.

Sitä ennen voi miettiä, mitä teki tänä vuonna kesätöiden haussa väärin.